Laki velkojen anteeksiannosta on aika radikaali laki, jos vertaa sitä nykyaikaan, jossa ostetaan lainarahalla ja korkoja maksetaan, koska se pitää rahamaailman pyörimässä. Pelisäännöt on yhdessä sovittu ja lainaraha mahdollistaa monet hankinnan. Siksi kuulostaa kyllä aika epäreilulta ja epäoikeudenmukaiselta, jos saa vaan velat anteeksi. Kun raha ja materia hallitsee, on vaikea nähdä muita vaihtoehtoja.
Israelilaisille laki merkitsi sitä, että joka seitsemäs vuosi julistetaan velkojen anteeksianto, jolloin lainan antaja ei saa enää vaatia velan suoritusta lähimmäiseltään, toiselta israelilaiselta. Vierasheimoiselta saa vaatia maksun, mutta maanmiehille annettua lainaa ei saa periä takaisin. Mahdollistaako tuo laki keinottelun ja hyväksikäytön? Mooses ei katso tätä suureksi riskiksi, sillä hänen mielestään “Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä runsaasti siinä maassa, jonka hän antaa teille perintöosaksi. Sen tähden teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä, eikä heitä olekaan, jos vain kaikessa tottelette Herraa ja tarkoin noudatatte tätä käskyä, jonka minä nyt olen teille ilmoittanut.”
Toisaalta jakeessa 11 on vähän toisenlaista tietoa rikkauden jakautumisesta, joka velvoittaa lainojen kuolettamisen lisäksi myös muunlaiseen antamiseen:” Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” Voiko tehdä sen johtopäätöksen, että lain rikkominen johtaa köyhyyteen? Silloin köyhiä kyllä riittää autettavaksi.
Varallisuus tuo myös vaikutusvaltaa muiden kansojen hallitsemiseen. “Kun Herra, teidän Jumalanne, lupauksensa mukaisesti on siunannut teitä, te pystytte antamaan lainaa monille muille kansoille, mutta ette itse joudu lainaamaan niiltä. Te saatte hallita monia kansoja, mutta ne eivät hallitse teitä” (6). Tämän vallan toteutumista nykyisin voi havainnoida vaikka uutisia seuraamalla.
Anteliaisuuden ja auttamisen periaate kuuluvat juutalaisten lisäksi myös kaikille kristityille, kuten esim. Gal. 6:10 sen kertoo:”Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.” Kun näitä velka-asioita nyt mielessäni pyörittelen, tulee väkisinkin mieleen meidän velkamme Jumalalle, joka mainitaan ainakin Matteuksen Isä meidän -rukouksessa. Sillä tarkoitetaan syntivelkaamme. Eli näin Mooseksen laki johdatti minut oman syntivelkani äärelle. Onneksi tämä velka on jo julistettu anteeksiannetuksi, ja Isä antaa anteeksi meille joka päivä eikä vain joka seitsemäs vuosi. Siitä kerrotaan enemmän Roomalaiskirjeessä, jonka pariin nyt siirrytään.
Ensin vähän taustaa roomalaiskirjeestä. Paavali halusi rauhoittaa jännitteitä samassa seurakunnassa olevien juutalaisten ja ei-juutalaisten uskovien väliltä. Hän opetti, että pelastus, vanhurskauttaminen ja usko yhdistävät. Sekä juutalaiset että pakanat, jotka kummatkin ovat yhtä syntisiä eivätkä voi kehuskella pelastuvansa itsessään, pelastuvat ainoastaan uskosta. Koska Paavali (entinen Saul) oli fariseus ja saanut koulutuksen juutalaisen lain vartijaksi, hän perustelee näkemyksensä varsin perusteellisesti ja laaja-alaisesti. Siksi Roomalaiskirjeen ymmärtäminen on ainakin itselleni välillä vähän haasteellista. Mutta keskeiset asiat ovat kyllä tulleet tutuksi.
Ensimmäinen luku on mullistanut kristinuskoa monin eri tavoin, mutta etenkin osa oman luterilaisen kirkkomme syntytarinaa liittyy tähän lukuun. Koko protestanttisuus saa kiittää syntymisestään tätä kirjettä, sillä v. 1515 Martti Luther löysi siitä uskon vanhurskauden (Room. 1:17) ja kertoo, että “tunsi itsensä uudestisyntyneeksi.” Luterilainen vanhurskauttamisoppi perustuu roomalaiskirjeeseen ja on saanut nimensä Lutherin mukaan. Oppi on kiteytetty seuraavasti: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Itselleni tutuin ja ehkä myös haastavin jae on jae 16. “Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.”
Juha