Ruutin kirja on monella tapaa kiinnostava. Se on harvinainen ensinnäkin siksi, että sen päähenkilö on nainen, ja toisaalta siksi, että hän ei ole syntyperältään juutalainen. Kirja on saanut nykyisen muotonsa todennäköisesti kuninkaiden aikana, sillä siinä mainitaan tapahtumien sijoittuvan tuomarien aikaan. Kertomus on todennäköisesti levinnyt laajempaan tietoisuuteen Daavidin kuninkuuden aikana tai sen jälkeen.
Raamatussa on monenlaista kirjallisuutta: tarkkaa ja yksityiskohtaista historiallista kerrontaa, runomuotoista ja profeetallista tekstiä sekä selvästi dramatisoitua ja kertovaa ilmaisua. Ruutin kirja edustaa selvästi mukaansatempaavaa ja tarinallista kerrontaa. Sen rakenne ja kieli on tehty koskettamaan kuulijaa.
Voin hyvin kuvitella, kuinka äiti on kertonut tyttärilleen ulkoa opetellun kertomuksen siitä, kuinka kuningas Daavidin isomummo tuomarien aikana seurasi anoppiaan Noomia Israeliin. Kertomusta on varmasti elävöitetty: ensin kuolee mies, sitten pojat, ja lopulta Noomi ja hänen miniänsä jäävät yksin ja turvattomiksi.
Erityisen vaikuttava on kohtaus, jossa Noomi kyynelsilmin pyytää Ruutia palaamaan omien vanhempiensa luo ja aloittamaan uuden elämän. Ruutin vastaus kuuluu Raamatun mieleenpainuviimpiin:
*“Minne sinä menet, sinne menen minäkin. Minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.”*
Tämä tuo voimakkaasti esiin Ruutin uskollisuuden ja sitoutumisen Noomia kohtaan, mutta samalla myös hänen uskonsa syntymisen Israelin Jumalaan.
Miksi tällainen kirja on Raamatussa? Se kertoo todellisiin tapahtumiin pohjautuen, kuinka Jumala käyttää naista ja ei-juutalaista ihmistä osana pelastushistoriaansa. Kertomus käsittelee luottamusta, uskollisuutta ja siunausta tavalla, joka puhuttelee yli aikojen.
Ruutin kirja muistuttaa myös siitä, että Jumala ei ilmaise itseään vain mutkikkaiden vertauskuvien, lakitekstien tai tarkkojen selontekojen kautta, vaan myös koskettavien ja mukaansatempaavien kertomusten avulla.
Elli