“Mutta Daavid peitti päänsä ja lähti avojaloin ja itkien nousemaan Öljymäen rinnettä”
Edellisissä luvuissa kylvetty katkeruus johtaa Daavidin pojan, Absalomin kapinaan. Pohdin tätä lukiessani taas vanhempana sitä, kuinka tämä on jo kolmas isä Samuelin kirjoissa, jonka omat lapset eivät ole perineet toimivaa suhdetta Jumalaan ja hänen tahtoonsa.
Daavid näyttää ymmärtävän, että tilanne kytkeytyy Jumalan silmissä hänen rikkomukseensa Batseban suhteen. Hänen toimintansa ja asenteensa henkilökohtaisen tragedian edessä puhuttelee minua: kun Absalon hankkii hevosia ja liittolaisia, tekstissä toistetaan useasti, että kuningas pakeni jalkaisin ja pyrki välttämään taistelun. Avojaloin kulkeminen on ehkä ollut aivan erityinen merkki katumuksesta ja nöyryydestä. En voinut olla miettimättä myös Jeesusta, joka kävi oman kamppailunsa Öljymäellä. Mahtoiko hän muistaa Daavidin kulkeneen samalta paikalta ahdingossa.
Tänään aloitamme Jaakobin kirjeen. Uudessa testamentissa on useampikin Jaakob niminen henkilö, mutta kirjeen kirjoittajasta tiedämme, että hän oli Jeesuksen velipuoli ja Jerusalemin seurakunnan arvostettu johtaja. Yksi raamatuntutkija kuvaili Jaakobin kirjettä ikään kuin kokoelmana tiivistelmiä hänen keskeisimmistä opetuksistaan ja toinen vertasi sitä Sananlaskuihin, joissa on peräkkäin itsenäisiä viisauksia, mutta ei varsinaista yhtenäistä kaavaa. Tämän huomaaminen auttoi minua paljon!
Tänään minua puhuttelivat jakeet 23-25. “Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on”. Raamattua, tai mitä tahansa tekstiä on helppo lukea niin, ettei se todella aukea ja uppoa. Olen aika usein juuri se, joka lukee, mutta ei kahden minuutin päästä muista lukemaansa. Sen sijaan muistan hyvin asiat, joiden kanssa olen paininut, varsinkin jos olen keskustellut niistä muiden kanssa. Tämän takia olen hyvin kiitollinen tästä lukuohjelmasta: lukiessani mietin, mihinhän tämän päivän kommentoija on tarttunut ja olen itse saanut otettua aikaa perehtymiselle ja painille. Ja kun jonkin asian kanssa on aikansa paininut, alkaahan se väistämättä valua toimintaankin.
Rakas Taivaallinen Isä. Pyydän, anna sanasi saada sijaa minussa. Anna sen muuttaa minua ja toimintaani. Daavid nöyrtyi sinun edessäsi ja luotti sinuun synkimmillä hetkillään. Anna minulle samanlaista luottamusta ja nöyryyttä.
Ada