Tässä luvussa kerrotaan näennäisen satunnaisia tapahtumia Salomon hallituskaudelta. On hurjaa nähdä kuinka hallitsijat käytännössä pitivät hallitsemaansa aluetta yksityisenä omaisuutenaan. Siksi myös valtioiden väliset suhteet olivat sama asia kuin niiden hallitsijoiden väliset suhteet. Myös valtioiden rajat olivat häilyviä. Salomo vain lahjoittaa Hiramille kaksikymmentä kaupunkia ja Farao taas Salomolle Geserin alueen.
Itse näen tässä merkkejä siitä, että Salomo on lipumassa väärään suuntaan. Hän jäljittelee naapuriensa tapoja, eikä oikein selkeästi taida muistaa, että hänelläkin on Herra. Jumala varoittaakin häntä juuri tästä asiasta. Vastavirtaan kulkeminen vaatii aktiivista ponnistelua, mutta Salomo oli pikkuhiljaa vain jättäytymässä virran vietäväksi.
Ruokkimisihme kerrotaan jokaisessa evankeliumissa, joten se selvästi koettiin hyvin merkittäväksi asiaksi. Itse ajattelen, että se oli Jeesuksen julkisen toiminnan kulminaatiopiste. Viimeistään silloin ihmiset alkoivat nähdä hänet mahdollisena messiaana ja myös kuninkaana. Johanneksen evankeliumi kertoo, että ruokkimisihmeen varsinainen sanoma jäi ihmisiltä tajuamatta. He ajattelivat sen kertovan ennen kaikkea Jeesuksen kyvyistä ja potentiaalista mahdollisena hallitsijana. Jeesus korostaa, että ruokkimisihme kertoi hänestä itsestään. Se ei ollut niinkään esimerkki siitä mihin hän pystyi vaan kuva siitä kuka hän on. Hän on elämän leipä ja tarjoaa itsensä meille. Ja samalla tavalla kuin muutamasta leivästä ja kalasta riitti kaikille, niin Jeesuskin riittää.
Luvussa on paljon teologista pohdintaa joka on osin vaikeaselkoistakin. Pääsanoma on kuitenkin selvä ja se laittaa meidät taas pohtimaan suhdettamme häneen. Jeesus on elämän lähde ja hän voi ja haluaa antaa sen kaikille jotka ovat valmiita ottamaan hänet vastaan. Kysymys kuuluukin, että haluammeko me?
Marko