Tässä luvussa käsitellään Salomon viimeisiä vuosia. Ne eivät vaikuta mitenkään ruusuisilta. Hän alkaa palvella sekä syyrialaisten että ammonilaisten jumalia. Luvussa käy myös ilmi, että Salomon aikana oli myös ulkopoliittisia levottomuuksia. Daavidin sodissa oli tapettu paljon ihmisiä ja sen seurauksena monet ihmiset vihasivat hänen perillistäänkin. Myös valtion sisällä oli jännitteitä ja ankarat verot olivat nostaneet kapinahenkeä.
Kaikki tämä tuntuu luonnolliselta ja johdonmukaiseltakin, joten miksi sitten tekstissä sanotaan, että nämä asiat olivat Herran aikaansaannoksia. Tämän voi ymmärtää ainakin kahdella eri tavalla, joista molemmat ovat mielenkiintoisia. Ensinnäkin voi ajatella, että niin sanotut luonnolliset asiat ovat myös Herran aikaansaannoksia. Meillähän on taipumus lokeroida asioita. Ajattelemme herkästi, että vain ne asiat, joita ei voi muuten selittää, ovat Jumalan aikaansaannoksia. Luonnollisilta tuntuvat kehityskulut taas vain tapahtuvat. Tätä kutsutaan ”aukkojen Jumala” -periaatteeksi. Nimi tulee siitä, että tapahtumille etsitään ensin kaikkia muita syitä esimerkiksi tieteen avulla. Sitten, jos niin sanotusta luonnollista selitystä ei löydy, tapahtuman syyksi saattaa kelvata Jumala. Eli Jumala täyttää ikään kuin ymmärryksemme aukot. Aukkojen Jumalasta käsitteenä täytyy sanoa, että se on paitsi vaarallinen, myös Raamatun sekä terveen järjen vastainen. Se, että me ymmärrämme jotain järjellämme, ei tietenkään tarkoita sitä, että Jumala ei olisi siinä mukana. Vaarallinen se on siksi, että se kaventaa Jumalan pieneksi, luomakuntansa ulkopuoliseksi toimijaksi, jonka merkitys meidän elämissämme kapenee sitä mukaa, kun meille tulee lisää ymmärrystä.
Toinen tapa ajatella Salomon aikaisia tapahtumia on se, että vaikka ne ehkä olivat luonnollisia ja johdonmukaisia, niin asiat olisivat voineen mennä toisinkin. Vaikka Daavidin sodat olivatkin aiheuttaneet monelle traumoja, niin silti olisi voinut käydä niin, että hänen vastustajansa olisivat vain tyytyneet kohtaloonsa. Tekstissä mainittu edomilainen Hadad eli mukavaa elämää Egyptissä, joten ei ollut mitenkään itsestään selvää, että hän oli valmis hyökkäämään Salomon kimppuun. Mitä tulee sisäpoliittisiin jännitteisiin, niin ne ehkä johtuivat verotuksesta, mutta ei kova verotuskaan aina johda kapinaan.
Molemmat tavat ajatella ovat minusta oikein. Ensimmäinen tapa muistuttaa meille siitä, että Jumala on mukana meidän elämissämme, tuntuupa tilanteemme sitten kaoottiselta tai jotenkin ymmärrettävältä. Toinen tapa kertoo siitä, että historian kulku ei ole vääjäämätöntä, vaan valintamme ja suhteemme Jumalaan vaikuttavat siihen.
Jeesus kutsuu itseään maailman valoksi. Se voi tarkoittaa montakin asiaa, mutta itse ymmärrän sen ennen kaikkea niin, että hänen seurassaan näemme asiat toisin ja selvemmin. Tässä luvussa esimerkkinä on nainen, jonka lainopettajat ja fariseukset halusivat kivittää aviorikoksesta. Tai sitten he vain halusivat saada Jeesuksen ansaan. Niin tai näin, heillä ei ollut aavistustakaan, kuinka syviin vesiin he Jeesuksen seurassa joutuivat. Yksi toisensa jälkeen heidän täytyi kohdata oma syntisyytensä ja sisimmässään tunnustaa olevansa samassa tilanteessa kuin nainen, jota he aikaisemmin olivat epäilemättä halveksineet ja ajatelleet olevansa moraalisesti hänen yläpuolellaan.
Tällainen ylemmyydentunto on tuttua meidänkin ajallemme, eikä se läheskään aina ole sidoksissa uskontoon. Sen tunnistaa samasta asiasta kuin Jeesuksenkin aikana: jyrkästä tuomitsemisen halusta. Nykyään ei ehkä enää kivitetä ihmisiä, mutta heidän maineensa ollaan kyllä valmiita mustaamaan ja seuraansa karttamaan. Jostain syystä on niin, että usko omaan moraaliseen puhtauteemme lisää kovuuttamme. Jäin miettimään, että johtuuko se siitä, että kyseessä on aina valhe. Alitajuinen pelko sen paljastumisesta on niin suuri, että olemme valmiita vaikka uhraamaan toiset ihmiset sen vuoksi.
Aikaisemmissa luvuissa suhtautumistamme Jeesuksen on haastettu monesta eri näkökulmasta käsin. Tämän luvun haaste saattaa olla tähänastisista vaikein. Jäämmekö Hänen luokseen, vaikka se merkitsisikin sitä, että joudumme kohtaamaan oman syntisyytemme?
Marko