Miltä tuntuu, kun naimaton ihminen tulee neuvomaan, miten sinun tulisi elää vaimosi kanssa? Tässä naimaton Paavali antaa neuvoja naimisissa oleville ja sitä miettiville. Ensimmäinen neuvo oli miehelle. Miehen tulee huolehtia avioliiton velvollisuuksista, samoin vaimon. Paavalin aikaisessa yhteiskunnassa naisen asema oli hyvin paljon erilainen kuin nykyisin. Tasa-arvosta ei puhuttu, enemmänkin nainen oli miehen omaisuutta. Tätä taustaa vasten Paavalin neuvot nostavat naisen asemaa miehen tasolle. Molempien pitää huolehtia toisesta. Hän menee vieläkin pidemmälle: ”Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon.” Miltä lukijoista on tuntunut ja mitä reaktioita tämä on saanut aikaan? Mitä itse mietin? Tämä kertoo kuinka syvään siteeseen avioliitto perustuu. Kahden ihmisen täydellisen kietoutumisen toiseen, erottamattomaan yhteyteen sidottuna. Tämä sotii kaikkea sitä vastaan, jota kuulee opetettavan yksilöä korostavassa yhteiskunnassa. Olisko tämä todellista tasa-arvoa avioliitossa?
Avioliitto on vahva side, jota ei tulisi rikkoa. Paavalikin viittaa, että toisinaan näin vain käy. Hän haluaisi säästää ihmisiä avioliiton huolilta ja toivoi muillekin naimattomuuden lahjaa. Hän pystyi keskittymään vain pelkästään Jumalan palvelemiseen eikä hänen tarvinnut huolehtia puolisosta. Olihan hänellä paljon huolia niin kuin mainitsee kirjeissään. Hän kantoi huolta eri seurakunnista eikä varmaan kaikki koettelemukset olleet mitään helppoja kohdata. Mitä tarkoittaa hänen neuvonsa pysyä asemassa, joka ihmisellä oli kutsun saatuaan? Mieleeni tulee taas yhteiskunta, jossa Paavali eli. Ihmiset olivat sidottuja luokkiinsa, ainakin heidän mahdollisuutensa muuttaa asemaansa olivat heikot. Kristinuskon puhe samanarvoisuudesta muutti tietysti Paavalin oman suhtautumisen pakanoihin. Hän itse oli joutunut ylittämään ison raja-aidan menemällä halveksittujen pakanoiden luokse, elämään heidän kanssaan. Tätä taustaa vasten Paavalin sanat tuntuvat hieman kummalliselta. Olikohan hänen ajatuksensa rauhoittaa tilannetta esimerkiksi uskovan orjan ja omistajan välillä? Hän ei ainakaan ajanut mitään vallankumous agendaa. Hän ei villinnyt uskovia minkäänlaiseen kapinaan tai oman asemansa muuttamiseen. Hän vain korosti, että orjanakin voi elää onnellisena Jumalan lapsena. Jumalan lapsena orja oli yhtä arvokas kuin isäntänsä. Hän korosti isännän olevan Kristuksen orja ja orjan vapaa Kristuksessa. Voisiko tämä olla hyvä neuvo, jos murehdin siitä ettei minulla ole kaikkea mitä jollakin muulla on. Voisinko tyytyä siihen mitä minulla on ja olla onnellinen siinä? Olenhan kaikesta ulkonaisesta asemastani huolimatta Jumalan rakas lapsi.
Mika