Ei taida Bildad onnistua omassa puheessaan juurikaan paremmin kuin Elifas. Job ei siitä näytä kovin paljon ilahtuvan (Job. 9:2).
Bildadin kuvaus jumalattomasta ja hänen toivostaan on kyllä mielenkiintoinen (jakeet 13-15). Siinä on varmaankin aika paljon samaa, mitä Jeesus opetti talon rakentamisesta hiekalle (Matt. 7:26-27).
Paavali kirjoitti Galatalaiskirjeen Antiokiassa noin vuonna 49 ennen vuonna 50 pidettyä Jerusalemin kokousta (Apt. 15). Kirjeen päämääränä olisi osoittaa vääräksi judaistien oppi, jonka mukaan pakanakristittyjen tuli uskon lisäksi ympärileikkauttaa itsensä, että he pelastuisivat. (Aikamedian Sana elämään kommentaariraamattu 2018, 2410.)
Paavali ja Barnabas olivat juuri palanneet ensimmäiseltä lähetysmatkaltaan, jolla he olivat käyneet Ikonionissa, Lystrassa ja Derbessä, jotka sijaitsivat Galatiassa, joka on nykyisen Turkin alueella (Apt. 13-14). Näiden paikkakuntien seurakunnille Paavali kirjoitti tämän kirjeensä. (Aikamedian Sana elämään kommentaariraamattu 2018, 2411.)
Kirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali menee heti asiaan alkutervehdyksen jälkeen. Hän ei turhia jaarittele, vaan nostaa heti ns. kissan pöydälle. Varmaankin on syytä ajatella niin, että vaikka Paavali asettelee sanansa vahvasti, hän ensisijaisesti pyrkii rohkaisemaan uusia ja hengelliseltä iältään nuoria Jeesuksen seuraajia pysymään siinä evankeliumissa, jota hän oli heille julistanut. Heidän asemansa ei ollut helppo juutalais-hellenistisessä ympäristössä, jossa ulkoinen paine heitä kohtaan oli varmasti kova (vrt. Apt. 14:1-7).
Vaikka tilanne tässä kirjeessä on erilainen omaan tilanteeseemme verrattuna, se laittaa kuitenkin miettimään, miten voisimme parhaalla mahdollisella tavalla rohkaista toinen toistamme (Hepr. 10:24-25). Rukoillaan, että voimme rohkaista toisiamme ja rohkaistua toisistamme, kun kohtaamme KohtaamisPaikan eri tilanteissa ja tapahtumissa.
Pekka