Sananlaskut ovat keskeinen osa Vanhan testamentin viisauskirjallisuutta. Luku 10 on kirjan kannalta merkittävä käännekohta. Tässä siirrytään laajemmista, kerronnallisista opetuksista lyhyisiin, ytimekkäisiin ja rinnakkaisiin sananlaskuihin, jotka on pantu Salomon nimiin ja jotka jatkuvat lähes kirjan loppuun asti, paria viimeistä lukua lukuunottamatta. Näistä luvuista puuttuu kerronnallisuus ja siksi ne varmaankin tuntuvat hieman raskaalta luettavalta. Kenties ongelma ratkeaa sillä, että niitä lukee riittävän usein, esimerkiksi yksi luku joka päivä, tarvittaessa yhtenä päivänä kaksi lukua ja näin kaikki kirjan 31 lukua läpi kerran kuussa, 12 kertaa vuodessa, mikäli tästä tahdista malttaa pitää kiinni. Perheeni jäsen hiljattain kertoi tehneensä tätä jo kymmenen vuotta. Alkaa siinä viisaudet revetä liitoksistaan. Näissä on kuitenkin paljon hyvää, mitä ottaa mukaan jokaisella lukukerralla.
Yksi osa-alue viisaudessa on mielestäni sen ymmärtäminen, etteivät nämä viisaudet päde kaikissa tilanteissa. Tärkeä havainto on, että kyseessä ei ole lupausten kirja, vaan viisauksien kirja. Lupaukset ovat aina totta, mutta viisaudet eivät aina. Ne ovat yleisesti totta, mutta eivät joka tilanteessa. Kun puhutaan viisaudesta, on hankala täysin sivuuttaa Jobin kirjaa, mitä myös äskettäin käsiteltiin. Kirjassa puhuttiin asioita, mitkä olivat totta, mutta eivät Jobin tilanteeseen. Jobin ystävillä olisi ollut harkinnan paikka, mitä sanoa, missä ja milloin, tai mitä olla sanomatta ollenkaan. Joku opettaja taisi sanoa, että Jobin ystävät kävivät niin kauan viisaista, kun ymmärsivät olla sanomatta mitään. Viisautta ei siis karrikoiden ole vain se, että osaa kaikki sananlaskut ulkoa, vaan myös se, että ymmärtää, mihin tilanteeseen mikäkin soveltuu.
Esimerkiksi Jobin ystävien puheet olivat sisällöllisesti pääosin totta, kun niitä tarkastellaan koko Raamatun valossa, ja ne voidaankin lukea perinteisen raamatullisen viisauskirjallisuuden piiriin. Ne ovat itsessään rikkaita oivalluksia Jumalan majesteettisuudesta sekä luomakunnan moraalisesta järjestyksestä. Jobin kirjan keskeinen paradoksi on siinä, että Elifas, Bildad ja Sofar esittävät Jumalasta, oikeudenmukaisuudesta ja synnistä asioita, jotka toistuvat usein ja saavat vahvistuksen muualla raamatussa, esimerkiksi Sananlaskuissa, Psalmeissa ja Uudessa testamentissa. Heidän merkittävä teologinen virheensä ei liittynyt heidän uskomuksiinsa, vaan siihen, kuinka he sovelsivat yleisen totuuden jäykästi ja virheellisesti tiettyyn, ainutlaatuiseen tilanteeseen, joka todellisuudessa aiheutui siitä faktasta, että Jumala salli paholaisen koetella Jobia. He eivät olleet lainkaan tietoisia Jumalan ja paholaisen välillä käydystä kosmisesta esipuheesta, mikä on syy siihen, miksi heidän loogiset päättelynsä epäonnistuivat. Heidän syntinsä oli yleisesti toden asian muuttaminen ehdottomaksi kosmiseksi laiksi, tai Jumalan lupaukseksi. He käyttivät oikeaa teologiaa aseena surevaa, syytöntä miestä vastaan, koska eivät sietäneet mysteeriä, joka ei sopinut heidän järjestelmäänsä.
Tästä tarinasta hyvin havaitaan myös se, kuinka myös Sananlaskuista nousevaa viisautta voidaan käyttää täysin väärin ja aiheuttaa sillä myös paljon inhimillistä pahaa. Yksi hyvä lähtökohta näidenkin lukujen opiskeluun on käyttää niitä peilinä. Kun kirjassa puhutaan tyhmyydestä tai laiskuudesta, näenkö tässä viittauksia omaan elämääni? Kirja toteaa viisauden olevan arvokkaampaa kuin katoava kulta tai hopea – on siis paljon hyviä ohjeita, joita minun kannattaa ottaa nöyrästi vastaan ja vähintäänkin miettiä omissa valinnoissani.
Lukiossa äidinkielen opettajani tapasi sanoa, että kannattaa oppia virheistä, mutta ei omistaan, vaan toisten virheistä. Sitten rupesimme käymään heikoimmin tehtävistä suoriutuneiden tekemiä virheitä ja hölmöyksiä läpi (toki täysin anonyymisti). No, omistakin virheistä toki kannattaa silti oppia (vaikka en itse aina opikaan niin ainakin jää mieleen). Sananlaskut kokonaisuutena tarjoaa kuitenkin hyvin mahdollisuuden havainnoida sitä, millaisia seurauksia tyhmillä ja huonoilla valinnoilla voi olla, ja vastaavasti mitä hedelmiä taas voi olla sillä, jos kuuntelemme viisautta ja otamme sitä vastaan. Elämässä pätee yleisesti se, että viisaat valinnat saavat aikaan hyvää.
”Viisas poika on isänsä ilo, tyhmä poika on äitinsä murhe.”
Tessalonikan seurakunta oli verrattain nuori ja koostui aikalailla hiljattain uskoon tulleista. Se eli kuitenkin kovien vainojen keskellä (juutalaiset fariseukset sekä roomalaiset ja kreikkalaiset viranomaiset) ja monet kristityt menettivätkin läheisiään tai itse henkensä sekä muutenkin elivät inhimillisesti hyvin haastavissa olosuhteissa, missä saattoi olla monenlaista painetta pieniin kompromisseihin omassa uskossa. Joskus panoksena oma tai perheeni henki ja terveys, joskus ehkä liiketoiminnan tai työn jatkuvuus ja elanto. Seurakunnassa oli silti havaittavissa vahvaa uskoa ja periksiantamattomuutta ja Paavalikin oli kuullut Timoteukselta paljon hyvää tessalonikalaisista. Kaiken keskellä he olivat pysyneet vahvasti kiinni Herrassa myös ilman apostolien jatkuvaa tukea. Osaltaan nuoren seurakunnan hengellistä kypsyyttä ja vakautta voidaan selittää paikallisen juutalaisen synagogan vahvalla läsnäololla, minkä vaikutuksesta Vanhan testamentin kirjoitukset ja opetukset olivat varmasti hyvin tuttuja. Kaikkia perusteita ei siis tarvinnut käydä läpi. Tarvittiin ilmoitus Kristuksesta, jonka he ottivat vastaan. Vainojen keskellä Paavali antaa kiitosta ja kehottaa pysymään uskollisena, karttamaan pahaa ja edistymään uskon hedelmissä yhä enemmän. Kirje on selkeästi kannustava ja rohkaiseva puhe tessalonikalaisten tilanteeseen.
Luvun jakeet 4-5 osoittavat, ettei uskossa ole kyse vain ihmisestä, sanomasta tai teologiasta, vaan ihka oikeasta ja aidosta, kaikkivaltiaasta Jumalasta ja Pyhän Hengen voimasta ja vaikutuksesta. ”Me tiedämme, te Jumalalle rakkaat veljet, kuinka hän on teidät valinnut, sillä meidän evankeliumimme ei tullut luoksenne ainoastaan sanoina vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella”. Jukka opetti tänään messussa Jumalan valtakunnasta ja nosti muun muassa kohdan 1 Kor. 4:20: ”sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana”. Tuo voima on Pyhä Henki. Ei ihmisviisaus, tieto ja oppi tai kaunopuheisuus. Pyhä Henki myös itse aloittaa meissä työn ja me voimme luottaa siihen, että Jumala itse vie työn loppuun. 1 Fil 6: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä”. Kaiken ulkopuolisen paineen keskellä Pyhä Henki vaikuttaa toimineen vahvasti tessalonikalaisten elämässä. Rukoillaan yhdessä seurakuntana, että myös meidän elämissämme ja Kohtaamispaikassa yhteisönä Pyhä Henki jatkaisi voimallista toimintaansa yhä enenevissä määrin ja että pysyisimme uskollisina kaiken kohdatessa. Kiitos Jeesus, että olet meidän kanssamme Pyhän Hengen voimalla.
Elias