Päivän luvussa asetetaan jälleen vastakkain vanhurskaiden (viisaiden, rehellisten ja ahkerien) ja jumalattomien (tyhmien, petollisten ja laiskojen) polut. Tämä on hyvin tyypillistä sananlaskuissa. Asetelma on siitä hauska, että se tarjoaa ensin suoran mahdollisuuden oppia viisautta; miten toimia viisaasti ja mikä on sen hedelmä. Toiseksi se tarjoaa epäsuoran mahdollisuuden oppia viisautta; miten toimia typerästi ja mikä on sen hedelmä. Tässä ikäänkuin tarjotaan mahdollisuutena syöttö lapaan myös kaltaisilleni toimijoille, jotka yrittävät kaikesta huolimatta antaa hölmöydelleen vallan, oppia toisten (tässä jumalattomien) tekemistä virheistä ja näiden hedelmistä ja seurauksista. Helpompaa ehkä olisi kuunnella neuvoja ja sitä kautta välttää isompia ongelmia. ”Tyhmä pitää omaa tietään oikeana, viisas se, joka neuvoja kuulee”.
Luvussa korostuu samat teemat kuin monissa muissakin kirjan luvuissa. Luonne, asenteet, puhe, kuri, nöyryys, työ ja monet muut päivittäiset asiat ja valinnat muovaavat ihmisen kohtaloa. On mielenkiintoista havaita, mikä merkitys varsinkin sillä, mitä suullani puhun, on sekä itseeni että ympäristööni. Kieli lienee yksi vaikeimmin kesytettävistä asioista maailmassa. Siksi kirjassa varmaan paljon siitä puhutaankin. Jaakobin kirjeen kolmas luku opettaa kielen vaaroista: ”Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! … Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!”. Lyönti satuttaa, mutta monesti hetkellisesti. Sanat menevät kuitenkin syvemmälle ja ne jäävät helposti vaikuttamaan pidemmäksi aikaa. Siinä näkyy niiden voima. Voimme nimittäin myös valita käyttää sanoja toisten palvelemiseen, rohkaisemiseen, kannustamiseen, lohduttamiseen ja totuuden, oikeuden ja viisauden puhumiseen.
Väärämielisen sanat ovat tappava loukku, oikeamielisen puhe on pelastukseksi. Joka pahoja puhuu, kaatuu omaan ansaansa, vanhurskas selviää ahdingosta. Puheistaan ihminen palkitaan, teot kiertyvät tekijänsä eteen. Oikeutta auttaa, joka totta puhuu, valehtelija on vääryyden asialla. Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä. Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion. Petollista puhetta Herra ei siedä, sanansa pitävä on hänelle mieleen. Viisas ei kersku tiedoillaan, tyhmä kuuluttaa julki tyhmyytensä.
Paavali oli syvästi huolissaan tessalonikalaisten uskosta, koska hän pelkäsi kohtaamansa vainon saavan heidät horjumaan ja jopa hylkäämään uskonsa. Paavali muistuttaa heitä siitä, että kärsimys on odotettavissa oleva osa Kristuksen seuraajan elämää ja että koettelemuksetkin voivat uhata ja vaikuttaa uskoon, minkä vuoksi rohkaisu ja hengellinen tuki ovat välttämättömiä. Hengellisen tuen osalta seurakuntayhteys on avainasemassa ja sen tarjoama tuki ja turva korostuu varmasti varsinkin hankalampina aikoina.
Tessalonikalaiset osoittavat vahvaa uskoa ja rakkautta, mutta Paavali kannusti heitä yhä jatkamaan hengellistä kasvua. Hän rukoilee, että heidän rakkautensa kasvaisi, ja että Jumala vahvistaisi heidän sydämiään pyhyydessä heidän odottaessaan Kristuksen paluuta. Eräs huippu-urheilija totesi kerran, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Entisenä muusikkona tämä on mielestäni oikein osuva lohkaisu. Tyytyväisyys on siis tässä kontekstissa vaarallinen tila, koska se voi saada ihmisen jäämään paikoilleen ja luopumaan kehityksestä. Kehitys vaatii kuitenkin vaivannäköä. Uskon kontekstissa näen, että tyytyväisyyden vastakohtana on tietynlainen nöyryys. Nöyryys ja tietoisuus omasta vajavuudestani Jumalan edessä. Nöyryys sen edessä, että minun tarvitsee tehdä parannusta. Nöyryys sen edessä, että joudun kantamaan ristini päivittäin. Ylpeän voi olla vaikea kasvaa. Yksittäisenä uskovana tai seurakuntayhteisönä meidänkään ei tule tyytyä nykyiseen tilaamme, vaan pyrkiä jatkuvasti tulemaan enemmän Kristuksen kaltaisiksi ja juoksemaan Paavalin Heprealaiskirjeessä kuvaamaa uskon kilpajuoksua. Rukoillaan, että Jumala vahvistaisi myös meidän sydämiämme pyhyydessä.
Elias