1. Moos. 19, Luuk. 14

1. Moos. 19

Tässä luvussa on hyvä muistaa, että Raamatussa kuvattu ihmisten toiminta ei ole aina meille esimerkiksi vaan kuvaa aidosti sitä miten he toimivat virheineen ja epätäydellisyksineen. Kohta sijoittuu eripuolelle maailmaa monta tuhatta vuotta sitten, joten yleiset käytänteet,  arvot ja syyt, joiden pohjalta Loot ja hänen tyttärensä toimivat jäävät minulle hieman hämärään. Uskon kuitenkin heillä oli siihen perustellut syynsä, vaikkei se olisi oikein enkä ymmärtäisi sitä.

Jumalan luonne ilmenee kohdassa monipuolisesti. Siinä Jumala kuulee ,kun huudamme häneltä apua ja vaadimme oikeutta vääryyksiin. Hän ei siedä pahaa, eikä anna vääryyden jatkua ja Hän pelastaa meidät, vaikka emme sitä ansaitse. 

Luuk. 14

Jeesus puhuu vertauksessa suurista pidoista jotka eräs mies järjesti. Hän oli nähnyt vaivan tehdä hyvän ruuan valmistaa ohjelman ja lähettää kutsut kaikille ajoissa, kun sitten juhlan aika tuli niin kutsutut yksitoisensa jälkeen peruivat tulonsa erinäisin syin. Ensi silmäyksellä ne vaikuttavat tärkeitä, mutta kulttuuria ja tilannetta miettimällä huomaa ne tekosyiksi. ”Olen ostanut pellon ja nyt minun pitää mennä katsomaan sitä” tai ”härkiä joita pitää kokeilla”, on, kuin sanoisi että ostin juuri käytetyn talon tai -auton ja nyt minun pitää tarkistaa sen kunto. Kuka ostaa talon käymättä paikanpäällä ja tarkistamatta sen kuntoa tai auton koeajamatta. Sama tilanne on pellon ja härkien kanssa, joilla olisi tarkoitus tienata elanto. Jos ollaan ostettu jotain piittaamatta kunnon tarkastuksesta, niin se voisi odottaa pari päivää pidempäänkin. Häät taas ovat suuret usean päivän juhlat johon lähiseutu osallistuu, joten kun toisia juhlia järjestetään niin ne ovat jo varmasti ohi eivätkä syy kieltäytyä. 

Tuo ilmeisten tekosyiden keksiminen ja niin juhlan ja sen isännän halveksuminen, auttaa ymmärtämään isänän reaktion. Se mitä hän tekee tilanteessa ei ole juhlan peruminen tai houkutella kutsuvieraita, vaan kutsua kaikki muut paikalle yhteiseen juhlaan niin että talo on täynnä.

Jumala kutsuu luokseen kaikkia. Olemme kaikki tervetulleita hänen seuraan me voimme tulla Hänen luokseen tai keksiä miksi jokin muu olisi nyt tärkeänpää ja kieltäytyä siitä. 

Elli

1. Moos. 18, Luuk. 13

1. Moos. 18

Tämä kohta on mielenkiintoinen sillä Jumala tulee konkreettisesti kohtaamaan Aabrahamin. Yleensä kun mietin miten Jumala kohtaa niin ajattelen hengellistä tilaa, unta tai näkyä tai sitten sitä kuinka Jeesus kohtasi maanpäällä olessaan meitä. Tässä kohdassa Jumala kuitenkin kohtasi Aabrahamin ihmismäisessä muodossa. Uskon, että tässä kohdassa Jeesus toimii vanhan testamentin aikana. Tuo kohtaaminen jäi mieleeni. Aabraham nähdessään Herran tahtoi olla hänen seurassaan ja tarjota kaikkein parasta mitä hänellä oli. 

Tehtyään liiton Aabrahamin kanssa ei Jumala muuttanut suunnitelmiaan Saaran lapsettomuuden ja korkean iän vuoksi, vaan teki luollisesti mahdottoman ihmeen ja lupasi että Saara tulee raskaaksi ja saa lapsen. Tämä sama Jumala kuuli Aabrahamin pyynnön jäädä seuraan ja päätti jakaa suunnitelmaansa. Hän kuuli valitushuudot Sodoman ja Gomorran asukkaiden tekojen tähden ja hän kuuli Aabrahamin pyynnön pelastaa kaupunki jos siellä on kymmenen uuskollista. Pyydän, että Jumala kuulee ja kohtaa meitä arjessamme.

Luuk. 13

Jeesus puhuu vertauksessa taivasten valtakunasta. Joskus kun tutkin minkä kokoiseksi sinappikasvi kasvaa niin löysin, että se kasvaa puolitoista metriseksi, mikä on varsin kunnioitettava koko niin pienelle siemenelle. Kuitenkin Jeesus kuvaa sen kasvavan puuksi mihin linnut voivat pesiä. Samoin pieni määrä hapatettu voi hapattaa isonkin taikinan, mutta kolme vakallista vastaa 36 litraa jauhoja, mikä on todella massiivinen taikina. Kun Jumalan valtakunta toimii pienistäkin asioista voi kasvaa paljon suurempia, kuin voimme kuvitellakkaan. 

Elli

Hoos. 14, Mark. 15

Hoos. 14

Mark. 15

Jeesus kuoli syntiemme vuoksi. Kun ajattelen sitä niin monesti mieleeni tulee kuolema ja kipu mitä hän joutui kärsimään mutta se ei kuitenkaan ole kaikki mitä Jeesus kohtasi. Hänet hylättiin. Opetuslapset jotka seurasivat häntä hylkäsivät ja kielsivät hänet, kansanjoukko hylkäsi hänet, papisto jonka tehtävä oli palvella Jumalaa hylkäsi hänet, Pilatus jonka piti tuomita oikeuden mukaisesti hylkäsi hänet ylipappien käsiin ja kaikista merkittävimmin Jumala hylkäsi hänet ristillä. Jeesus myös häpäistiin ristiinnaulitessa perin pohjin. Hän oli Jumalan kiroama. 

Jeesus hylättiin jotta me saamme olla Jumalan lapsia ja kuulua hänen perheeseensä. Jeesus kantoi ristillä häpeän niin me saamme puhtaat vaatteet yllemme ja katsoa Jumalaa häpemättä. Jeesus kantoi rikoksemme ja syyllisyytemme niin saamme olla vapaita. Jeesus kuolemaallaan kukisti kuoleman ja pahan vallan niin perimme ikuisen elämän ja mikään ei voi erottaa meitä Jumalasta.

Kun kohtamme kipua, pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, yksimäisyyttä tai epätoivoa Jeesus tietää miltä se tuntuu, jopa paremmin kuin me, sillä hän kantoi ne kaikki. Jeesus ymmärtää meitä tuskassamme ja kulkee siinä kanssamme. On sydäntä särkevää ajatella miten paljon Jeesus päätti kärsiä meidän vuoksemme. Saan olla kiitollinen siitä mitä hän on tehnyt ja kuinka nyt voin olla hänen armostaan Jumalan lapsi. 

Elli