Tekijä: Elli Alenius

Ruut. 3

Gal. 2

Ryhmäpaine on todella voimakasta. Koulussa, kun paikalla ei ole muita uskovia, uskosta puhuminen tuntuu usein vaikealta, ja sanat saattavat juuttua suuhun. Kun keskustellaan elämän tärkeimmistä asioista, Jumalan mainitseminen voi tuntua erityisen hankalalta. Tietyissä tilanteissa huomaan haluavani vaieta tai olla ilmaisematta erilaista mielipidettä. Välillä on vaikeaa olla eri mieltä jopa toisten kristittyjen kanssa, vaikka onneksi useimpien kanssa keskustelu pysyy rakentavana.
<span;>Tällainen paine ei ole uusi ilmiö. Pietarikin, joka normaalisti söi yhdessä pakanoiden kanssa, vetäytyi heidän seurastaan, kun eräitä juutalaisia saapui paikalle. Hän toimi näin ympäristön paineen vuoksi. Paavali puuttui tilanteeseen suoraan ja nuhteli Pietaria julkisesti. Tämä osoittaa, että ympäristön paine ei ole hyväksyttävä syy luopua arvoista ja periaatteista.

Rohkaistumalla vähitellen voimme oppia seisomaan vakaammin sen puolesta, mihin uskomme. Olen itse huomannut, että kun olen alusta asti avoin siitä, mihin uskon, ei enää tarvitse jännittää, mitä muut ajattelevat tai muuttavatko he mielipidettään minusta.

Paavali nostaa esiin myös kysymyksen kristityn synninteosta. Kukaan ihminen ei ole täydellinen eikä pelastu lain noudattamisen kautta. Pelastus on Kristuksessa. Mutta entä silloin, kun elämme Kristuksessa ja silti välillä teemme syntiä – miten siihen tulisi suhtautua?

Purkaminen ja rakentaminen ovat mielestäni hyviä kuvia synnin käsittelemisestä. Purkamisessa päästetään irti vanhasta, kamppaillaan houkutuksia vastaan ja puretaan huonoja tapoja ajatella ja toimia. Rakentamisessa taas vaalitaan sitä syntiä ja kasataan sen päälle uutta.

Paavali sanoo, että jos alan rakentaa uudelleen sitä, minkä olen jo purkanut, teen itsestäni lainrikkojan. Tämä haastaa minut tarkkailemaan omaa elämääni. Toivon, että osaisin huomata ajoissa, jos alan palata siihen, mistä olen jo päästänyt irti – olipa kyse epärehellisyydestä, katkeruudesta, haureudesta, itsekkyydestä, ylpeydestä, ahneudesta, pelkuruudesta tai jostain muusta paheesta. 

Elli

Ruut. 2

Gal. 1

Galatalaiskirjeen ensimmäinen luku korostaa vahvasti sitä, että evankeliumi ei muutu. Se ei ole syntynyt ihmisten toiveista, järkeilystä tai kulttuurisista tarpeista, vaan se on saatu suoraan Jeesukselta Kristukselta. Apostolit oppivat evankeliumin seuratessaan Jeesusta, hänen opetustensa ja tekojensa kautta. Jeesuksen ylösnousemus ja hänen ilmestymisensä opetuslapsilleen ja monille muille vahvistivat sanoman totuuden.

Pyhä Henki palautti Jeesuksen opetukset apostolien mieleen ja kirkasti Kristusta heidän sydämissään. Helluntaina ja sen jälkeen monet kuulivat evankeliumin, uskoivat siihen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Paavali itse oli aluksi kristittyjen vainoaja. Siitä huolimatta Jumala oli valmistanut hänet levittämään evankeliumia pakanoille. Kun Jeesus ilmestyi Paavalille poikkeuksellisella tavalla, hän avasi evankeliumin Paavalille suoraan, niin ettei hänen tarvinnut vastaanottaa sitä muilta ihmisiltä. Tästä huolimatta Paavali ei aloittanut työtään heti, vaan vetäytyi Arabiaan. Vasta kolmen vuoden kuluttua hän palasi Damaskokseen ja vieraili Jerusalemissa.

Jerusalemissa Paavali tapasi Pietarin ja muita apostoleja ja saattoi todeta, että evankeliumi, jonka hän oli saanut, oli täysin yhdenmukainen heidän sanomansa kanssa. Paavali ei ollut saanut evankeliumiaan Pietarilta, vaan molemmat olivat saaneet sen Jeesukselta Kristukselta, samanlaisena ja muuttumattomana. Tästä syystä Paavali voi todeta painokkaasti, että jos joku yrittää muuttaa tätä evankeliumia, häntä ei tule kuunnella – olipa kyseessä enkeli, pappi tai kuka tahansa muu.

Historiassa useampi uskonto on saanut alkunsa väitteestä, että enkeli olisi antanut uuden ilmoituksen profeetalle, joka muuttaa evankeliumin sanomaa. Myös niin sanotussa progressiivisessa kristillisyydessä väitetään toisinaan, että evankeliumi on aikansa tuote eikä sitä tulisi enää ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei kuitenkaan ole uusi haaste. Sama kamppailu oli jo ensimmäisillä kristityillä.

Koska he pysyivät uskollisina alkuperäiselle evankeliumille, sanoma on säilynyt meidän päiviimme asti. Meitä kutsutaan välittämään tätä samaa evankeliumia eteenpäin samalla uskollisuudella.

Elli

Ruut. 1

Ruutin kirja on monella tapaa kiinnostava. Se on harvinainen ensinnäkin siksi, että sen päähenkilö on nainen, ja toisaalta siksi, että hän ei ole syntyperältään juutalainen. Kirja on saanut nykyisen muotonsa todennäköisesti kuninkaiden aikana, sillä siinä mainitaan tapahtumien sijoittuvan tuomarien aikaan. Kertomus on todennäköisesti levinnyt laajempaan tietoisuuteen Daavidin kuninkuuden aikana tai sen jälkeen.

Raamatussa on monenlaista kirjallisuutta: tarkkaa ja yksityiskohtaista historiallista kerrontaa, runomuotoista ja profeetallista tekstiä sekä selvästi dramatisoitua ja kertovaa ilmaisua. Ruutin kirja edustaa selvästi mukaansatempaavaa ja tarinallista kerrontaa. Sen rakenne ja kieli on tehty koskettamaan kuulijaa.

Voin hyvin kuvitella, kuinka äiti on kertonut tyttärilleen ulkoa opetellun kertomuksen siitä, kuinka kuningas Daavidin isomummo tuomarien aikana seurasi anoppiaan Noomia Israeliin. Kertomusta on varmasti elävöitetty: ensin kuolee mies, sitten pojat, ja lopulta Noomi ja hänen miniänsä jäävät yksin ja turvattomiksi.

Erityisen vaikuttava on kohtaus, jossa Noomi kyynelsilmin pyytää Ruutia palaamaan omien vanhempiensa luo ja aloittamaan uuden elämän. Ruutin vastaus kuuluu Raamatun mieleenpainuviimpiin:

*“Minne sinä menet, sinne menen minäkin. Minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.”*

Tämä tuo voimakkaasti esiin Ruutin uskollisuuden ja sitoutumisen Noomia kohtaan, mutta samalla myös hänen uskonsa syntymisen Israelin Jumalaan.

Miksi tällainen kirja on Raamatussa? Se kertoo todellisiin tapahtumiin pohjautuen, kuinka Jumala käyttää naista ja ei-juutalaista ihmistä osana pelastushistoriaansa. Kertomus käsittelee luottamusta, uskollisuutta ja siunausta tavalla, joka puhuttelee yli aikojen.

Ruutin kirja muistuttaa myös siitä, että Jumala ei ilmaise itseään vain mutkikkaiden vertauskuvien, lakitekstien tai tarkkojen selontekojen kautta, vaan myös koskettavien ja mukaansatempaavien kertomusten avulla.

2 Kor. 13

Elli