Tekijä: Elli Alenius

2. Sam. 10

Hepr. 9

Minua puhuttelee kohdassa Jeesuksen kuoleman merkitys. Kuulin useampi vuosi sitten opetuksen Jeesuksen kuoleman merkityksestä New Winen nuorten ohjelmassa ja mieleeni jäi selvästi puhujan sanat että” Jos lampaan (tai muun uhrieläimen) veri riittäisi pelastamaan ihmisen, niin silloin evankeliumi olisi ilosanoma lampaille, eikä ihmisille. ”

Ihmiskäsin rakennettu pyhäkkö oli todellisen Jumalan luona olevan pyhäkön kuva. Uhrit ja puhdistus tekivät kelvollikseksi palvelemaan tässä ihmiskäsin tehdyssä pyhäkössä, mutta nämä olivat vain väliaiken järjestys, joka odotti pysyvän järjestyksen tulemista.  Jumalan pyhyyteen tulemiseksi ja synnin hävittämiseen tarvittiin kristuksen uhri. Hänen verensä avasi uuden liiton ja kuolema pani uuden testamentin täytäntöön. Nyt hän todellisessa Jumalan Pyhäkössä puhuu meidän puolestamme.

Tämä uhri oli kertakaikkinen. Kristusta ei uhrata useaa kertaa kuten uhritoimituksia suoritettaessa. Kristus saapui kerran maailmaan ihmisenä. Kuoli kerran hävittääkseen synnin, josta jokainen ihminen kerran kuoltuaan joutuu kerran tuomiolle. Kristus tulee ilmestyy vielä kerran maailmaan, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.

Elli

2. Sam. 9

Kertomus siitä, kuinka Daavid haluaa muistaa Joonatanin sukua, oli aluksi minulle hieman vaikea hahmottaa. Huomasin luottuani usempaan kertaan, kuinka niin Daavidin kuin Mefibosetin toiminnasta meillä on opittavaa.

Daavid haluaa muistaa rakkaan ystävänsä Joonatanin sukua ja osoittaa heille kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä Joonatan oli tehnyt hänen hyväkseen. Kun Daavid löytää Joonatanin pojan, hän osoittaa tälle suurta hyvyyttä. Hän antaa Mefibosetille takaisin Saulin maaomaisuuden ja kutsuu hänet syömään kuninkaan pöydässä jatkuvasti, aivan kuin hän olisi yksi kuninkaan pojista.

Mefiboset oli Joonatanin poika, jolla oli vamma jaloissaan niin, että hän pystyi liikkumaan vain ontuen. Hän oli elänyt sen verran syrjässä, ettei edes Daavid – joka oli ollut Joonatanin hyvä ystävä – tiennyt hänen olemassaolostaan. Vamman vuoksi hän ei ollut voinut toimia monissa ammateissa eikä sotilaana. Hänen isänsä Joonatan ja isoisänsä Saul olivat kuolleet, ja hänen sukunsa oli menettänyt kuninkuuden Daavidille.

Daavidin kutsuessa hänet tilanne oli hänelle varmasti jännittävä ja pelottava. Saulin suvussa oli vielä ihmisiä, jotka olivat valmiita taistelemaan kuninkuudesta, joten Mefiboset olisi voitu nähdä mahdollisti osallisena kapinaan. Ei siis ole ihme, että hän oli varuillaan kohdatessaan Daavidin. Tällaisessa elämäntilanteessa olisi ollut hyvin helppo katkeroitua tai pettyä elämään.

Luvun lopussa mainitaan, että Mefibosetilla oli nuori poika nimeltä Miika. Tämä yksityiskohta herätti minussa kysymyksen: miksi poika mainitaan, vaikka hänestä ei myöhemmin kerrota Raamatussa enempää? Kun tutkin nimen merkitystä, huomasin sen olevan muunnos nimestä Mikael, joka tarkoittaa: “Kuka on niin kuin Jumala?”

Ajattelen, että tämä nimi kertoo jotain Mefibosetin uskosta. Kaiken menetyksen, epävarmuuden ja vaikeuksien keskellä hän oli silti luottanut Jumalaan niin paljon, että antoi lapselleen nimen, joka muistuttaa Jumalan suuruudesta.

Daavidin toiminnasta voin oppia rakkauden ja kiitollisuuden osoittamista toisille sekä uskollisuutta lupauksille. Mefibosetin elämä taas muistuttaa luottamuksesta Jumalan suuruuteen ja hänen hallintaansa silloinkin, kun elämäntilanne on vaikea.

Hepr. 8

Elli

2. Sam. 8

Hepr. 7

Heprealaiskirje kirjoitettiin erityisesti juutalaisille. He olivat noudattaneet Vanhan testamentin ohjeita ja säädöksiä tarkasti sukupolvien ajan. Käännyttyään seuraamaan Jeesusta heidän tuli kuitenkin hyväksyä hänet ylipapikseen, vaikka Jeesus ei ollut leeviläinen eikä kuulunut siihen sukuun, josta papit tavallisesti tulivat. Hän ei myöskään ollut palvellut temppelissä samalla tavalla kuin Vanhan liiton papit.

Tällaisesta pappeudesta kerrotaan tarkemmin Toisen Mooseksen kirjan loppupuolella, jossa kuvataan, kuinka Leevin suvusta tulevat papit palvelivat temppelissä ja toimivat välittäjinä Jumalan ja Israelin kansan välillä.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja tuo kuitenkin esiin vielä varhaisemman pappeuden. Hän viittaa pappiin nimeltä Melkisedek. Melkisedek siunasi Abrahamin, ja Abraham antoi hänelle kymmenykset sotasaaliistaan. Melkisedek oli sekä kuningas että pappi.

Hänen pappeutensa ei perustunut sukulinjaan. Raamattu ei kerro hänen vanhemmistaan tai sukutaustastaan, toisin kuin monista muista papeista. Tämä korostaa sitä, ettei hänen tehtävänsä perustunut perittyyn asemaan, vaan Jumalan antamaan kutsuun. Melkisedek toimi pappina ja oikeudenmukaisena hallitsijana alueellaan sekä ympäröivien kansojen keskuudessa – ei vain juutalaisille.

Jeesuksen pappeus muistuttaa tätä Melkisedekin pappeutta. Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus ei riko lakia, vaan uuden liiton kautta hän palauttaa pappeuden siihen alkuperäiseen tarkoitukseen, joka Jumalalla oli. Hän on ylipappi, joka toimii kaikkien ihmisten puolesta.

Koska Jeesus on ylipappimme, voimme päästä Jumalan yhteyteen suoraan. Meidän ei tarvitse matkustaa tiettyyn paikkaan tai suorittaa erityisiä rituaaleja päästäksemme Jumalan luo. Jeesuksen kautta tie Jumalan yhteyteen on avoin.

Tämä on valtavan suuri asia, vaikka huomaan itse välillä pitäväni sitä itsestäänselvyytenä. Meillä on suora pääsy Jumalan luo Jeesuksen kautta.

Elli