Tekijä: Tommi

Joos. 1

1 Kor. 5

“Pelisäännöt”

Jumala sanoi Joosualle: “Tutki lakia päivin ja öin”. Tästä ajattelin että Jumalan antamissa ohjeissa, määräyksissä ja neuvoissa (mitä raamatusta voimme löytää) on tulkinnanvaraa. Vuosituhansien ajan tutkimme, sovellamme, riitelemme, teemme erehdyksiä, teemme uusia tulkintoja, löydämme uusia näkökulmia jne. Mietin että onko tämä “tulkinnanvara” Jumalan keino tuoda ihmisiä hänen luokseen ja pitää heidät yhteydessä. Jos raamatun säännöt, ohjeet ja neuvot olisivat ihmisen “suoritettavissa” sellaisenaan, niin eikö se tarkoittaisi että Jumalaan voisi pitää “välimatkaa” kun sääntöihin, ohjeisiin ja neuvoihin voisi tukeutua Jumalan sijaan?

Tänä päivänä kirkossa ja seurakunnissa pohditaan monenlaisia ihmisen käytökseen liittyviä asioita. Ja monen suhteen sopua ei tunnu löytyvän vuosikymmenten väännönkään jälkeen. Tämän päivän uuden testamentin luvun perusteella samanlaista on ollut kristillisten seurakuntien ja kirkkojen alusta alkaen. 

Kristillisyyden perustana on yhteisöllisyys. Sitä että olemme veljiä ja sisaria Kristuksessa. Ikävää että yhteisö(t) ja ihmissuhteet kärsivät erimielisyyksistä. Toivon että keskinäisen kinastelun ja riitelyn sijaan löytäisimme yhdessä aikaa olla Jumalan kanssa ja sitä kautta löytää sopu ja ihmisten välinen yhteys ja rakkaus.  

Tomppa

5 Moos. 34

1 Kor. 4

“Isä”

Mooses oli johtaja, esikuva, profeetta. Paavalissa oli samaa, mutta aikakausien ja persoonien ero on huomattavissa. Molempien yhteydessä on käytetty vertauskuvana isää. 

Isää vertauskuvana on käytetty myös Jumalasta. Moni, todennäköisesti enemmistö, kokee tällaisen vertauskuvan olevan hyvä kuvaus suhteestaan niin taivaalliseen kuin maalliseen johtajaan. Ja hyvä niin. 

Mutta entäs jos kokemukset isästä eivät olekaan hyviä, vaan huonoimmillaan jopa sieltä pahimmasta päästä ihmissuhteita mitä on? Moni saattaa todeta että mulla on ollut yksi isä ja toista en halua. Itse koetin väistellä asiaa vuosia kuvittelemalla millaisesta rakastavasta isä-suhteesta vertauskuvat puhuvat. Ja se tuntuu nykyään “asperiinille”, eli hoidetaan seurauksia kun pitäisi hoitaa itse syytä. 

Nykyään, näiden isä-vertausten kohdalle osuessa yritän olla rehellinen ja tunnustaa (itselleni, Jumalalle, niille joiden kanssa raamattua luen) että en tunnetasolla tiedä paljoa mitään mistä näissä vertauksissa puhutaan. Rehellisyys on tehnyt hyvää, koen että Pyhä Henki on päässyt tekemään työtään minussa ja että Jumala on minulle enemmän isä kuin ennen.

Kiitos (Isä) Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki!

Tomppa

3. Moos. 26

Apt. 14

Molemmat tämän päivän tekstit käsittelevät epäjumalia. Mietin kuinka Jumalan teot kääntyvät helposti ihmisen mielessä epäjumalien kunniaksi. Vaikka vierestä pääsee seuraamaan ihmeitä ja myös kuulemaan ihmeiden toteuttajien sanoja, niin silti turvataan johonkin muuhun kun Jumalaan itseensä.

Epäjumalien palvonta on inhimillistä. On vaikea hahmottaa Jumalaa joka on luonut kaiken. Ja varsinkin sitä miksi kaikkeuden Luoja olisi kiinnostunut juuri minusta ja kaikista pienistä ja isoista asioista elämässäni. Johtuuko epäjumalien palvonta siitä että ajattelemme liian vähän itsestämme? Onhan se varsin huimaa ajatella että tämän mittaamattoman, äärettömän kaikkeuden äärellä Jumala on meistä kiinnostunut. Juuri niin, sinusta ja minusta.

On siis ymmärrettävää että jokin esineen, ihmisen tai tapojen palvonta jne. voi olla konkreettisempaa ja ymmärrettävämpää ja paremmin omaan käsitykseen mahtuvaa. Mutta näiden valitettava ongelma on se että yhteys siihen tärkeimpään heikkenee, jopa katkeaa. Se hyvä mitä näkee tapahtuvan itselleen tai ympärilleen ei enää kytkeydy kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Sen myötä katoaa kiitollisuus ja se taas aiheuttaa sitä että ei halua olla yhteydessä ja pyytää Jumalalta asioita.

Läpi tämän viikon uuden testamentin luvut ovat olleet täynnä Jumalan ihmeitä. Ja Jumalan jatkaa näiden ihmeiden tekemistä tänäkin päivänä. Tule Pyhä Henki, auta meitä pääsemään yli omien epäjumalien ja näkemään sinun ihmeelliset tekosi, niin tänä päivän kuin kaikkina muinakin.

Siunausta syksyyn,

Tomppa