2. Moos. 26, Jaak. 4

2. Moos. 26

Jaak. 4

Jaak. 4 (2020 käännös)

Tänään jatketaan tutuissa merkeissä edellisiltä päiviltä. Vanhan testamentin luvusta ei oikein irtoa kuin satunnaisia ja aika epäolennaisia ajatuksia. 

Pitkästä aikaa on taas hyvä muistutella 2020 käännöksestä. Tämän päivän uuden testamentin luku tuntui minusta 2020 käännöksenä helpommalle lukea ja ymmärtää.

Molemmissa käännöksissä maailma-sanan käyttö pisti ajatukset liikkeelle.
Miksi yhden sanan pyörittely on merkityksellistä? Aikoinaan vierailin erään kristillisen suuntauksen nuorten tapahtumassa jossa vanha pappi värisevällä äänellä varoitteli nuoria “...Älkää menkö maailmaan…”
Toisen kristillisen suuntauksen tapahtumassa aivan lähiaikoina oli aivan toisenlaista: iloittiin uskoon tulleista nuorista ja rohkaistiin/tuettiin heitä lähtemään “maailmaan”. 

Minusta tuntuu että ensimmäisessä tapauksessa tuo pappi ei kuitenkaan ollut lähetyskäskyä vastaan:  Markus 16: Jeesus sanoi heille: “Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa ilosanomaa kaikille luoduille”. Ja tuossa toisessa tapauksessa tuskin oltiin sitä mieltä että “maailmaan” meno tarkoittaisi kaiken sen hyväksymistä mitä “maailmassa” eläminen toisi tullessaan.

Nämä vivahde-erot maailma-sanan (ja vastaavien) käyttämisessä saattavat olla selkeää meille pitkään uskossa olleille, mutta hyvin hämmentäviä niille joille kristillisyys on täysin uutta. Elämme aikaa jolloin ihmiset, varsinkin nuoret, ovat hyvin kiinnostuneita Jeesuksesta. Olisi hyvä että vastaamme kielellä ja kirjoituksilla joita ymmärretään. 

Toivottavasti tulevissa raamatunkäännöksissä tämä sana on jotenkin saatu paremmin ilmaistua riippuen siitä missä merkityksessä siitä halutaan puhua.  Siihen asti lisätietoa esim. https://www.raamattu.fi/taustatietoa/taustatietoa/ut2020/maailma 

–Tomppa

2. Moos. 25, Jaak. 3

2. Moos. 25

Jaak. 3

“Kirjoita paljon, julkaise vähän”

Tämä ajatus tuli mieleeni päivän raamatun tekstejä lukiessani.

Vanhan testamentin luvussa ajatus harhautui miettimään kaikkea epäolennaista.

Uuden testamentin luku on kärkisijoilla jos minulta kysyttäisiin että mitkä raamatun kohdat sopivat parhaiten elämänohjeiksi. Tosin siinä asiat esitetään kovin mustavalkoisesti, mutta sillekin lienee tarkoituksensa.

Usko Jeesukseen ei tarkoita että olisi koko loppuelämänsä vapaana pahoista ajatuksista ja aikeista. Sen kieltäminen on kuin laittaisi painekattilaan lisää potkua ja jossain kohtaa tulee vuoto tai jopa räjähdys.

Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa tuota pään sisäistä painekattilaa. Mutta se mitä julkaiset/tuot julki onkin sitten aivan eri asia. Esimerkiksi nämä omat raamattukommenttini, eiväthän ne ihan timanttia ole, mutta huomattavasti parempaa kuin kaikki se, mikä on jäänyt julkaisematta ja poistettu iäksi bittiavaruuteen.

Kirjoittaminen tuo myös näkyviin mitä Jumala sinussa tekee. Mitä hienoja ajatuksia Pyhä Henki saa sinussa aikaan. Paljon on myös positiivista ja rakentavaa jota nousee ajatuksiin, kun ylläpidät suhdettasi Jumalaan. On merkityksellistä kirjoittaa myös niistä.

Aika iso osa tästä rakentavasta materiaalista ei löydä välttämättä oikeaa kanavaa saatettavaksi muiden tietoon (ainakaan heti, joskus vasta vuosien/vuosikymmenten päästä tai sitten ei koskaan) mutta olennaisempaa on kirjoittamisella tuoda näkyväksi sinun ja Jumalan (vuorovaikutus)suhdetta.

Mistä sinä kirjoittaisit tänään?

–Tomppa

2. Moos. 24, Jaak. 2

2. Moos. 24

Jaak. 2

Päivän uuden testamentin luku on kirjoitettu hmm.. miten sen sanoisi: kärjistäen, painostavasti…
Koen tässä ristiriitaa raamatun yleisen sanoman kanssa liittyen vapauteen ja armoon. Lieneekö ajalle tyypillinen kirjallinen tehokeino saada lukija havahtumaan. En tiedä.

Mutta se sanoma jonka tästä luvusta sain irti on hyvin tärkeä ja se tiivistyy seuraavaan jakeeseen: ’…Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi… ’

Luen tämän kohdan niin että teot ovat sitä mikä vahvistaa uskoamme ja kiinnittää meidät lujemmin Jumalaan ja toisiin uskoviin. Jos tässä ei ole motivaatiota tehdä uskomme mukaisia tekoja niin missä sitten? 

Jos nyt tuli sellainen “nihkeä” olo että “niinhän se on mutta…” niin (teko)syiden keksimisen sijaan voisi tehdä jotain, ihan yksinkertaista, esim. antaa aikaa. Tämän päivän vanhan testamentin luvussa teot keskittyivät ajan antamiseen. 

Käytännön esimerkkejä: Kauppareissulla vaihda muutama ystävällinen sana jonkun tutun tai tuntemattoman kanssa. Istahda hetkeksi kahvioon ja siunaa mielessäsi ohikulkevia ihmisiä. Tai keksi näitä parempia tapoja 🙂 

–Tomppa