Kategoria: Luemme Raamattua

2. Moos. 39

Pyhäkköteltan tultua valmiiksi Mooses totesi, että kaikki oli tehty täsmälleen Herran käskyjen mukaisesti. Vanhaa testamenttia lukiessa tällaiset sanat tuntuvat olleen harvassa. Täsmälleen Herran käskyjen mukaan eläminen tuo siunauksen. Miten siunaus toimii omassa elämässäni, kun en ole toiminut täsmälleen Herran käskyjen mukaisesti? Enemmänkin tunnun rukoilevan: Herra siunaa nämä minun tekoni, vaikka teenkin väärin. Onneksi meillä on armo ja Jeesus tietää meidän heikkoutemme. Hän puolustaa meitä Pyhän Jumalan edessä. Hän osoittaa haavoihinsa, tekoonsa meidän puolestamme. Hänen vanhurskaan elämänsä ja täydellisesti Jumalan tahdon tekemisen ansiosta me olemme Pyhän Jumalan edessä virheettömiä.

1. Joh. 4

Siinä on rakkaus, että Jumala on rakastanut meitä, ei siinä, että me olisimme rakastaneet Jumalaa. Meidän puolestamme tulee rakastaa toisiamme. Harhaoppeja on ollut liikkeellä alkukirkon alusta lähtien. Paavali puhuu kuinka hänen jälkeensä tulee laumaa raatelevia susia, kylmiä ja kovia. Älkää jokaista henkeä uskoko. Harhaopin taustalla on pimeyden voima, joka haluaa riistää meiltä uskon ja rakkauden. Harhaoppien etsimisessä on kuitenkin menty toisinaan myös harhaan, kun aivan kaikkea uutta tapaa toimia on alettu pitämään harhana. Tällaiseen toimintaan on tullut kovuutta ja rakkaudettomuutta, itsensä pitämistä muita parempana. Johannes kertoo harhaoppisuuden olevan sellaista, jossa kielletään Kristus ihminen, aikaisemmin hän on kertonut niiden olevan pimeydessä, jotka vihaavat veljeään. Harhaoppisuuden tunnusmerkkinä voi pitää myös rakkaudettomuutta, joka ilmenee siinä, miten kohtelen lähimmäistäni. Jumalan lapsina meidän ei tarvitse elää pelossa, meidän ei tarvitse pelätä rangaistusta. Jeesus on kuolemallaan sovittanut kaikki rikoksemme. Jumalan rakkauden täyttymys on siinä, kun synnin tuomion päivänä voimme astua rohkeasti Jumalan eteen täydellisen puhtaina ja kaikki syntimme sovitettuna. Harhaoppiin ei kuulu sovitus, sen takia siinä hallitsee pelko, joka pitää sovittaa tekoina.

Mika

2. Moos. 38

Ilmestysmajan rakentaminen oli tarkkaa määrättyä ennakolta. Rakentamiseen oli määrätty oikeat ihmiset, mitat olivat tarkkoja, materiaalin määräkin oli tarkkaan punnittu. Kaikki oli ennalta suunniteltu ja määrätty tehtäväksi. Joskus ajattelin, että elämäni olisi määrätty menemään samalla tavalla, mutta minun valinnoillani olin pilannut ennalta määrätyt asiat ja jouduin rangaistuksesi tekemään ikäviä asioita. Koska en noudattanut elämässäni Jumalan määräämää tehtävää, enkä ottanut minulle määrättyä paikkaan elämässä ja sen takia kaikkea ikävää tapahtunui elämässäni. Sen takia elämääni on pitkään varjosti pelko, syyllisyys, häpeä, menneiden virheiden sureminen, samalla pyrkimys hyvittää väärät tekoni ja sisäiset lupaukset ja tein aina uusia sopimuksia Jumalalle tehdä asiat toisin. Jossain vaiheessa väsymys iski päälleni, ajattelin etten jaksa tällaista elämää. Elämän stressi vai oliko se uskonelämän stressi ja sitä kautta uupumus iski päälle, pakenin sitä erilaisiin asioihin, jotka eivät parantaneet oloani. Mikään asia ei kuitenkaan ratkaissut väsymyksen ongelmaa. Usko oli kriisissä, en jaksanut elää tällaista uskon elämää. Halusin uskoa, mutta en elää väsyttävää uskon elämää. Väsymys teki kyyniseksi ja kaikkeen kriittiseksi

“Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?” Saar.‬ ‭1‬:‭2‬-‭3‬ ‭Ajattelin, että parempi on erota kaikesta minua rasittaneesta, lähdinkin pois siitä yhteisöstä, jossa olin ikäni elänyt. Kaipuu yhteisöön jäi, mutta jokin minussa vain ei pystynyt enää elämään ennalta valmistetuissa ja määrätyissä puitteissa. Itse olin kuitenkin vankilani rakentanut. Kaikki hyvät teot olivat tulleet vankilaksi, tunteet ja kokemukset tuntuivat vain rikkovan elämääni. Jumala ei kuitenkaan ollut poissa, hän oli lähellä ja veti hiljaisuuteen, ajatukset saivat rakentua uudella tavalla, uskoon tuli jotain uutta, siihen tuli lepo, turvallisuus, rauha. Jeesus sanoi minulle: minun armossani on sinulle kylliksi. Minä olen vierelläsi, minä kannan sinua, heitä taakkasi minun päälleni, minun ikeeni on sinulle sopiva ja kuormani on kevyt kantaa. Samalla löysin rakastavan taivaallisen Isän, tuhlaajapojan Isä, joka otti syliin ja omaksi pojakseen. Hän sanoi: sinä olet minun poikani, etkä palkkalainen. Annan sinulle sormuksen, minä olen Isäsi. Sain löytyy levon ja armon erilaisena kuin koskaan ennen. Tule minun lepooni, hänessä saan levätä tänäänkin. Hänessä saan rauhan.

1. Joh. 3

Omat vanhempamme ovat antaneet meille nimemme, jolla tunnistamme itsemme. Meidät tunnistetaan nimestämme, tunnistamme itsemme nimestämme. Menneinä vuosina nimiin liitettiin mukaan kenen poika oli kyseessä. Olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, olemme hänen lapsiaan. Meihin on tullut asumaan Jumalan Pyhä Henki, joka huutaa ”abba” isää. Meissä on Jumalan lapsen sinetti, meillä on yhteys Isäämme, Luojaamme. Johannes kehottaa meitä katsomaan Isän rakkauteen. Meillä on rakastava Isä, Luojamme. Hän on antanut meille lapsen nimen, oikeuden ja kuulumme hänelle. Olemme Jumalan lapsia.

Isän lapsina meidän tulee rakastaa toisiamme, rakkauden tekoina eikä vain sanoina. Rakkautemme on vajavaista, vielä ei ole käynyt ilmi mitä meistä tulee. Rakastakaamme sillä rakkaudella, mitä pystymme, erehtyväisiä, rohkeasti toteutten kuitenkin rakkauden tekoja. Meistä tulee vielä hänen, täydellisen rakkauden, kaltaisia. Ei pidä mennä harhaan ja kuvitella, että olisimme täydellisiä, vaan ymmärtää oma vajavaisuus. Meidän tulee pitää kuitenkin uskosta kiinni. Rakkauden teot ovat osoituksia Isän meissä olevasta rakkaudesta. Hän tekee kauttamme rakkauden tekoja.

Mika

2. Moos. 37

”…hän teki armoistuimen puhtaasta kullasta…” (2. Moos. 37:6 33/38-käännös)

Armoistuin oli Jumalan kohtaamisen paikka.

”…Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä…” (Room. 3:24-25 33/38-käännös)

Nyt Jeesuksessa ja hänen sovituksessaan on Jumalan kohtaamisen paikka.

1. Joh. 2

Johannes tekee kirjeissään selvän eron Jumalan rakastamisen ja tämän maailman rakastamisen kesken. Ei tarvitse ihmetellä, että meidän tapamme elää poikkeaa vallitsevasta elämäntavasta. Meitä kutsutaan elämään pyhitettyä, eli erilaista elämää, kuin mihin tämä maailma vetää ja kutsuu. Joudumme tilanteisiin, joissa näiden elämäntapojen välillä on kitkaa. Voimme kuitenkin Jumalaan luottaen ja vapaasti seurata Jeesusta katse kiinnitettynä kestävään palkintoon.

”Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.” (1. Joh. 2:17)

Topi