Kategoria: Luemme Raamattua

2. Aik. 2

Tämän päivän aikakirjojen luvun kohdalla koin ahaa-elämyksen. Opin vastikään, että Raamatussa käytetään paljon kirjallisuuden keinona ns. “kiasmista rakennetta”, eli tekstin alku ja loppu muistuttavat toisiaan (A-osa), samoin seuraavat jakeet ja toisiksi viimeiset (B-osa) ja niin edelleen, kunnes keskelle jää niin sanotusti tekstin pihvi. Esimerkiksi Mooseksen kirjat ovat itsessään valtava kiasmi, samoin syntiinlankeemuskertomus.

Luulen, että tässä luvussa meillä on kiasmi: alussa ja lopussa toistetaan (tarpeettoman tuntuisesti) työmiesten tarkat lukumäärät. Seuraavissa osioissa toistetaan mm. purppuranpunaiset, helakanpunaiset ja sinipunaiset langat sekä “vehnää, ohraa, viiniä ja öljyä”. Mitä sitten jää pihviksi keskelle? Ilmeisesti Hiramin, vierasmaalaisen kuninkaan lausuma ylitys: 

Tyroksen kuningas Hiram lähetti Salomolle kirjeen, jossa hän sanoi: »Koska Herra rakastaa kansaansa, hän on asettanut sinut sen kuninkaaksi.» Hiram jatkoi: »Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka on tehnyt taivaan ja maan! Hän antoi kuningas Daavidille viisaan, neuvokkaan ja taitavan pojan, joka rakentaa Herralle temppelin ja itselleen palatsin. (2.Aik:2:10-11)

Salomon valtakauden hedelmää oli se, että vieraat kansatkin tunnustivat Herran taivaan ja maan Luojaksi ja ylistivät häntä. Se on aika mahtavaa! Samaan aikaa kuitenkin luvun lopussa kerrotaan, että Salomo laittoi israelissa asuvat vierasmaalaiset pakkotyöhön rakennusprojektiinsa. Kuulostaa aika paljon faaraolta – ei ollenkaan hyvä.

Matt. 24

Tuntuu järkyttävälle, että ensimmäisessä luvussa temppeliä rakennetaan, toisessa puhutaan sen tuhosta (vaikka kyseessä ei toki ollut varsinaisesti sama temppeli).

Jukka Norvanto kommentoi Jeesuksen kuvaamia lopun merkkejä mm. huomauttamalla, että ne korostavat tapahtuman julkisuutta: Jeesus kertoo vertauksillaan, ettei kukaan voi olla huomaamatta hänen toista tulemistaan. Meidän roolimme on pyrkiä pysymään rauhallisina, vaikka tuntuu, että koko luomakunta hajoaa liitoksistaan.

Viimeinen vertaus ei varmaankaan ole kenenkään lemppareita Jeesuksen opetuksista. Minulle se asettuu viitekehykseensä, kun muistan, että vallan väärinkäyttöä on tapahtunut väliin jopa karmealla tavalla kristittyjenkin piireissä. Minulle kohta puhuu siitä, ettei Jumala katso sormiensa läpi hänen nimissään saadun valta-aseman väärinkäyttöä. Minusta se on valtavan hyvä uutinen.

Ylistetty olkoon Herra! Sinä olet kaiken viisaasti luonut ja tehnyt. Auta meitä elämään lähelläsi, jotta toimintamme todistaisi sinusta myös muille.

Ada

2. Aik. 1

Minä teen sinun jälkeläisesi lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset: jos osaat ne laskea, osaat laskea jälkeläistesi määrän. (1.Moos.13:16)

Salomon ylle lasketaan kosmisen suuret odotukset: hän on Daavidin poika, kuningas joka pyytää viisautta Herralta, toisin kuin ihminen paratiisissa, joka yritti ottaa sen itselleen. Näyttää siltä, että Aabrahamille annetut lupaukset ovat käymässä toteen! Kuitenkin, kuten Raamatun kertomuksissa usein käy, välittömästi Jumalan antaman siunauksen jälkeen tapahtuu jotain erikoista: Salomo alkaa koota kultaa, hopeaa ja egyptiläisiä sotavaunuja. Aivan asiallista toimintaa tuon ajan kuninkaalle. Viidennessä Mooseksen kirjassa kuningasta kuitenkin ohjeistetaan seuraavasti:

Kuningas ei saa pitää hevosia suurin määrin eikä lähettää väkeään Egyptiin hankkimaan sieltä hevosia, sillä Herra on sanonut teille: ’Älkää enää milloinkaan palatko tätä tietä!’ Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta, eikä hän saa koota itselleen kovin runsaasti kultaa eikä hopeaa. (5.Moos.17:16-17)

Jumala oli kehottanut Israelin kuninkaita nimenomaisesti erottautumaan naapureistaan, pidättäytymään jyrkästi hirmuhallitsijoiden elkeistä. Samoin kuin elokuvissa jännittynyt musiikki tai taustalla häilyvät varjot vinkkaavat katsojalle, että pian tapahtuu jotain ikävää, sana “sotavaunut” on ensimmäisiä merkkejä siitä, ettei Salomon sydän ole ehyt.

Matt. 23

“Mutta te ette tahtoneet tulla…”

Mietin, miksi Matteus on halunnut säilyttää meille pitkän, ennen kaikkea fariseuksille osoitetun varoituspuheen. Tuskin siksi, että voisin paukutella henkseleitäni, kun en sentään kuulu fariseuksiin.

Jeesus kutsuu monta kertaa fariseuksia teeskentelijöiksi tai tekopyhiksi. Kai meillä kaikkina aikoina on vaara eksyä teeskentelemään toisillemme ja jopa itsellemme, että meillä on kaikki selvillä ja reilassa. Jos eilen Daavid rukoili Salomolle vilpittömyyttä, teeskenteleminen taitaa olla sen vastakohta.

Luvun loppupuolella on yksi minua paljon puhutteleva Raamatun kohta, jossa maailmankaikkeuden Herra vertaa itseään kanaemoon julistaessaan tuomiota. Jeesus olisi voinut valita karhun tai leijonan tai jonkin muun voimakkaan eläimen. Sen sijaan hän valitsi kanan.

Törmäsin tätä kirjoittaessani tutkimukseen, jossa oli tutkittu mm. lämpökameroilla, miten kanaemo reagoi poikastensa epämukavuuteen. Kanaemojen empatiareaktio oli yllättynyt: siinä, missä ne eivät itse juurikaan reagoineen ärsykkeisiin, poikasiin kohdistuvat ärsykkeet saivat ne taistele-pakene-tyyppiseen tilaan, ja ne alkoivat kovaan ääneen kutsua poikasiaan luokseen.

Toisessa artikkelissa kerrotaan, että kanaemot ovat pitkään symboloineet äitiyttä, sillä ne puolustavat aggressiivisesti ja uhrautuvasti poikasiaan myös itseään suurempia uhkia vastaan. Myös poikasten ottaminen siipien suojiin mainitaan toistuvasti, siellä on niiden ensisijainen koti. Niiden ulkopuolella poikanen on kovin avuton ja alaston.

Rakas Jeesus, kiitos, että kutsut meitä siipiesi suojaan. Sinne, sinne kaipaamme tulla. Auta minua elämään sinun lähelläsi, rehellisenä sinulle ja itselleni, teeskentelemättä mitään.

Ada

1. Aik. 29

Tämän päivän teksti päättää ensimmäisen aikakirjan monella tapaa Israelin kansan yhden korkeimman huipun laelle. Luku puhuu paljon antamisesta, mutta itse jäin pohtimaan kahta kohtaa Daavidin ylistysrukouksesta. 

Jakeessa 15 David sanoo mielenkiintoisesti “me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia niin kuin isämmekin olivat”. Muukalaisuuden identiteetti kulkee läpi Raamatun ja on kulkeutunut meille kristityille saakka. Meistä moni lukee tätä tekstiä tänään omassa kotimaassaan ja Daavid sanoi nämä sanat peräti synnyinmaansa päämiehenä, mutta samaan aikaan olemme jotenkin matkalla kunnes Jumalan valtakunta tulee.

Jakeessa 19 Daavid taas sanoo “Anna pojalleni Salomolle vilpitön halu noudattaa sinun käskyjäsi..”. Alkukielen teksti näyttää puhuvan täydestä, eheästä sydämestä nousevasta halusta. Ajattelen tämän äärellä sitä, millainen lahja on vilpittömyys ja miten vaikea laji se on. Se vaatii valtavasti rehellisyyttä itsensä ja Jumalan edessä.

Matt. 22

Kertomus kuninkaan pojan häistä on minulle niin tuttu, että tekee hyvää pysähtyä sen äärelle. Kertomus on luultavasti tarkoituksellisesti hieman outo: millaiset ihmiset eivät haluaisi tulla kuninkaan pojan häihin? Jos minulle tulisi henkilökohtainen kutsu kuninkaallisiin häihin, mikä voisi olla tärkeämpää?! Mietin, onko tuon ajan kontekstissa kieltäytyminen voinut olla viesti kapinasta tai vähintäänkin poliittisesta vastustuksesta. Myös kuninkaan vastaus palvelijoiden surmaamiseen on raju. Raamatun selitys teos huomauttaa poltettujen kaupunkien viittaavan hyvällä varmuudella tulevaan Jerusalemin tuhoon vuonna 70. Kertomuksessa kuninkaan perimmäinen tahto tulee kuitenkin kristallin kirkkaaksi: hän on vilpittömästi kutsunut jokaisen. 

Luulen, että aika moni jää minun laillani pohtimaan vierasta, joka oli paikalla ilman häävaatetta. Uuden testamentin kirjeiden valossa häävaate tulkitaan usein Jeesuksen antamaksi vanhurskaudeksi. Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan, miten Jeesuksen kuulijat tämän ymmärsivät. 

Kun luen tämän kohdan, tulee herkästi sama tunne kuin siinä unessa, jossa huomaa yhtäkkiä olevansa julkisella paikalla ilman housuja. Olenko minä se vieras ilman häävaatteita? (Nyt en voi olla miettimättä, onkohan tämä uni-ilmiö ollut olemassa jo Jeesuksen aikoina). Ilmeisesti vieraan kohdalla kuitenkaan kyse ei ollut mitenkään yllättävästä vahingosta, vaan kenties vastasi sitä, kuin joku menisi tänä päivänä häihin pyyhe päällä.

Tämän viikon vertauksissa on monta kohtaa, jotka herättelevät ja haastavat lukijaa pohtimaan omaa tilannettaan. Minua rauhoittaa ymmärtää, että se on niiden nimenomainen tarkoitus. Jeesus ei kuitenkaan kutsu meitä turvattomuuteen tai levottomuuteen, vaan terveeseen suhteeseen, jossa elää ja kasvaa levosta käsin.

Herra Jeesus, anna tälläkin viikolla sanojesi puhua meille. Anna meille rohkeutta ottaa ne vastaan. Kasvata minuun eheä, luottava sydän.

Ada