Dan. 8 Kol. 1

Dan. 8

Danielin kirja jatkuu alun (luvut 1–6) kertovan osion jälkeen ilmestyksillä (luvut 7–12). Danielin toisessa ilmestyksessä pääosassa ovat pässi ja vuohipukki. Daniel on ymmällään näyn merkityksestä ja miehen kaltainen, ihmisen äänellä puhuva henkilö (Jeesus?) lähettää enkeli Gabrielin selittämään Danielille näkyä.

Näky koskee aikojen loppua. Silloin valtaan nousee valtavan voimakas hallitsija. Hän juonii, menestyy kaikessa mitä tekee ja tuottaa ympärilleen tuhoa häikäilemättä. Hän tuhoaa sekä toisia maan mahtavia että Jumalan kansaa (Dan. 12:23–24). Hän nousee myös ruhtinaiden ruhtinasta (Jumalaa ja Jeesusta?) vastaan. Lopulta ihmiskäden koskematta hänet kuitenkin murskataan (j. 25).

Vaikka tiedämme, että Jeesus on jo voittanut kaiken pahan kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan, emme vielä voi havaita, että kaikki olisi hänen vallassaan. (Hepr. 2:8). Danielin kirjan näyn mukaisia hallitsijoita on noussut ja on tälläkin hetkellä vallassa. Ankeiden asioiden keskellä tarvitsemme enemmän kuin koskaan samaa mitä Paavali rukoili kolossalaisille: kestävyyttä ja kärsivällisyyttä, jotka saa aikaan että Jumalan kirkkaus ja voima (1. Kol. 1:11).

Kol. 1
Paavali kiittelee kolossalaiskirjeen alussa vuolaasti kollosalaisten uskoa. Hän myös rukoilee, että he kasvaisivat Jumalan tuntemisessa ja tulisivat tuntemaan täydellisesti Jumalan tahdon.
Uskon, että Jumala iloitsee valtavasti sinusta ja minustakin! Miten voin väittää niin?

Sen vuoksi, että Jumala on antanut meille valtavan lahjan. Jos sinulla on aikaa, hiljenny ja ylistä Jeesusta Kolossalaiskirjeen 1. luvun jakeiden 12–21 Kristus-hymnin kautta. Siihen on tiivistetty Jumalan meille antama lahja.

Heli

Dan. 7 Fil. 4

Dan. 7

Tässä luvussa on kertomus Danielin saamasta näystä. Danielille selitetään, että kyse on tulevista valtakunnista ja niiden hallitsijoista. Mielenkiintoisin (minun mielestäni siis) hahmo on kesken kaiken esiteltävä henkilö:

”Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä
ja näin, miten taivaan pilvien keskellä
tuli eräs, näöltään kuin ihminen.
Hän saapui Ikiaikaisen luo.
Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen,
ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus,
kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten
tuli palvella häntä.
Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa,
eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.”
 
Tähän kohtaan Jeesus epäsuorasti viittasi käyttäessään itsestään ilmaisua ”Ihmisen Poika”. Enkeli selitti Danielille tuota näkyä näin:
 
”Kuninkuus ja valta
ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla
annetaan Korkeimman pyhien kansalle.
Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta,
ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.”
 
Eli näyssä puhutaan yksittäisestä ihmisestä, mutta selityksessä koko kansasta.  Tämä ei sinänsä ole ihmeellistä, koska tässä luvussa muutenkin samaistetaan valtakunnat sen kuninkaan kanssa. Yllä olevat jakeet kuitenkin on muotoiltu niin, että kansa ja sen kuningas ovat täysin erottamattomia. Minulle tämä puhuu siitä, että Jeesus on todella meidän kanssamme  ja sitoutunut meihin aivan erityisellä tavalla.
 

Fil. 4

Paavalin kirje on päättymäisillään ja nyt ihan lopussa hän muistaa sitten kiittää lahjasta. Olikohan niin, että tärkeimmät asiat jätettiin loppuun, jotta ne jäisivät parhaiten mieleen? Nykyäänhän tärkein asia on aina alussa, koska voi olla, että vastaanottaja ei jaksa kirjettä loppuun asti edes lukea.

Paavalin kiitokset ovat mielenkiintoista tasapainoilua kahden asian välillä. Toisaalta hän on aidosti kiitollinen, mutta toisaalta hän monisanaisesti ilmoittaa, että hän ei olisi edes tarvinnut koko lahjaa. Mitä Paavali siis oikein yrittää sanoa? Tulkitsen tämän niin, että hän yrittää välttää tilannetta, jossa filippiläiset kokevat pakkoa hänen tukemiseen. Tällaisesta asenteesta olisi nykyään paljonkin opittavaa.

Marko

Dan. 6 Fil. 3

Dan. 6

Daniel joutuu poliittisen juonittelun uhriksi ja heitetään leijonille. Koko kertomusta leimaa kyynisyys. Hallintokoneistolle uskonto oli selvästi vain vallan väline. Tuollaisessa ympäristössä Danielin kaltainen rehellinen valvoja on varmaan ollut virkistävä poikkeus, joten ei ole ihme, että kuningas suri sitä, että joutui luopumaan hänestä. Tai siis ei lopulta joutunutkaan, koska Jumala esti leijonia tappamasta Danielin. 

Tässä kertomuksessa on jotain samaa kuin kertomuksessa Johannes Kastajan mestauksesta. Kuningas antaa puolihuolimattomasti määräyksen ja huomaa liian myöhään, että sitä käytetään toisin kuin hän oli tarkoittanut. Hänellä ei kuitenkaan riitä rohkeutta perua käskyä. Vasta kun Dareios vakuuttui siitä, että Jumala on Danielin puolella, hän uskalsi avoimesti tukea häntä. On kauheaa, jos kasvojen menettämisen pelko on niin suuri, että oman maineen varjelemiseksi pitää olla valmis vaikka tappamaan. 

Fil. 3

Paavali luettelee syyt, miksi hän voisi aivan oikeutetusti väittää olevansa kelvollinen juutalainen. Ihan priimaluokkaa, itse asiassa. Vaikuttava ansioluettelo, mutta sen mukaan eläminen oli tehnyt hänestä kovan ja hyvin vihaisen ihmisen. Jeesuksen seurassa hänellä ei ollut mitään mistä kehuskella, sillä kaikki saavutuksetkin olivat vasta edessäpäin. Kuitenkin hän oli iloinen ja onnellinen.  Ei varmaan tarvitse sanoa kumpaa elämää hän halusi elää?

Marko