Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 44

“Kaikki tämä on meitä kohdannut, vaikka emme ole unohtaneet sinua” (jae 18)

Pohdin juuri tänään tämän ajan rikkinäisyyden ja keskeneräisyyden sietämistä, onneksi yleisesti, enkä minkään kriisin seurauksena. Jotenkin inhimillisesti haluaisin ajatella, että asioiden syys-seuraussuhteiden pitäisi olla aina hyvin selkeästi nähtävissä, muu on epäreilua. Ja eihän Jumala voi olla epäreilu? Pääsääntöisesti Raamattu antaakin mielestäni kuvan hyvin johdonmukaisesta Jumalasta.

Toisaalta psalmi palauttaa mieleeni Jesajan kirjan kohdan:

Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.  (Jes.55:8-9)

Myös Jeesus puhuu tästä Luukkaan evankeliumissa:

Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? (Luuk. 13:4)

Minulle nämä puhuvat siitä, että rikkinäisessä maailmassa emme voi aina hahmottaa, miksi asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat. Samaistun aina tässä kohtaa alle kouluikäisiin tyttöihini, joille ahkerasti vakuutan, että olen miettinyt, että asiat menisivät heidän välillään jotakuinkin reilusti ja oikein, vaikka he eivät sitä voi joka hetkessä hahmottaa. Mikään näistä Raamatunkohdista ei anna vastausta siihen, miksi pahoja asioita tapahtuu, mutta kaikki antavat seuraavan askeleen: saan hakeutua Herran turviin.

Gal. 6

“Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään” (jae 3)

Tämä jae on aina hämmentänyt minua. Ehkä se resonoi väärällä tavalla suomalaisen mielenmaiseman kanssa, jossa toisinaan keskiössä on ihmisen itsensä mitätöiminen. Jos tämän jakeen pohjalta lähtee ajattelemaan, että voitan tämän, kun ajattelen itsestäni mahdollisimman vähän, pääsee vauhdilla hakoteille – fokus on edelleen itsessä. Minä itse olen loppuun saakka keskeneräinen ja erehtyvä, enkä voi rakentaa mitään sille, mitä itse olen. Minusta se on vapauttavaa. Sen sijaan voimme rakentaa ja kasvaa Jeesuksen asettamalle pohjalle – niillä upeilla ja mahtavilla työkaluilla, joita olemme Herralta lahjaksi saaneet! 

Jeesus, tule taas tänään elämäni keskiöön, anna minun kiinnittää katseeni sinuun. Kun olen hädässä, kun rakennan, kun väsyn, saan aina tulla luoksesi.

Ada

Ps. 43

Psalmit 42 ja 43 ovat alkujaan olleet samaa psalmia. Psalmissa toistuu kysymyksiä, jotka ovat meille kaikille tuttuja: Jumala, miksi olet unohtanut minut? Erityisesti silloin, jos olen rukoillut jotain, ja tilanne ottaakin takapakkia, mieleen hiipii tuo “missä nyt on Jumalasi?”

Kirjoittaja vastaa kääntämällä kysymykset itselleen:

“Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. (Ps. 43:5)

En usko, että moinen luottamus kasvaa tyhjästä, vaan siitä, että ihminen on ensinnäkin kuullut ja uskonut viestin voimallisesta Jumalasta, ja parhaassa tapauksessa kokenut Jumalan pelastavaa lohdutusta ja johdatusta. Psalmissa ei käsketä tunnetta lähtemään (“älä ole masentunut”), vaan kehotetaan kestävyyteen (“Odota Jumalaa!”). Se Jumala, jonka tunnen, on luotettava. Toivoni on hänessä, vaikkei toivoa näkyisi.

Gal. 5

Kuuluisassa Galatalaiskirjeen luvussa hengen hedelmissä mainitaan mm. ilo, rauha ja kärsivällisyys – ihania asioita, jotka varmasti kelpaavat kaikille. Tästä voi helposti hypätä sellaiseen (virheelliseen) ajatukseen, että esimerkiksi suru, turhautuminen tai levottomuus eivät kuuluisi hengen ohjaaman kristityn elämään. Nämä tunteet kuitenkin elävät vahvasti pitkin evankeliumeita ja Uutta testamenttia. Ehkä ihme on juuri siinä, että rauha voi kasvaa levottomuuden ja ahdistuksen keskellä ja ilo voi selvitä jopa masentuneessa sielussa.

Rakas Herra, lasken käsiisi kaiken toivottomuuteni ja levottomuuteni. Sinulla on elämässäni valta. Sinulla on valta synnyttää minussa iloa, rauhaa ja kärsivällisyyttä, ohjata minua Hengelläsi. Sinulla on elämässäni kaikki valta.

Ada

Ps. 42

“Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. / Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.”

Pystytkö palauttamaan mieleen, miltä tuntuu kun on oikeasti jano? Meillä monet tarpeet, janon, nälän, jopa kahvin himon, saa usein tyydytettyä niin nopeasti, ettei palavaa tarvetta joudu usein edes kokemaan. Omalta osaltani voin sanoa, että en kovin tyypillisesti koe fyysistä janon tunnetta, mutta joissain tilanteissa jano on ollut niin voimakas, etten ole kyennyt ajattelemaan mitään muuta. Ehkä kaikki samaistumme siihen, mitä on kaivata palavasti lepoa.

Psalmin kirjoittaja janoaa, kaipaa palavasti Jumalan läheisyyteen ja läsnäoloon. Hengellinen nälkä on siinä mahtava asia, että se vetää meidät Jumalan sanan äärelle, avaa meidät hänen työlleen ja laittaa elämän uudenlaiseen perspektiiviin. Toisaalta, jos janoa ei ole, kaikki tämä voi tuntua aika raskaalta puurtamiselta. 

Gal. 4

“Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!»” (jae 6)

Ajattelen jotenkin myös, että jano tekee ihmisen haavoittuvaksi ja avoimeksi Jumalan edessä. Silloin emme voi laskelmoida tai suorittaa. Jumala haluaa että tulemme hänen eteensä kuin lapset, jotka kaipaavat vanhemman läheisyyttä.

Monelle hengellisen janon kokemus voi olla ihan vieras käsite, joku taas voi muistaa hengellisen janon ajan, joka jossain vaiheessa hiipui, kolmas elää tässä suhteessa ”aallon harjalla”, mutta saattaa pohtia, miten pitää hengellistä paloa yllä. Itse ajattelen, että erilaiset vaiheet hiipumisineen ovat aika normaali osa kristityn arkea ja kasvua ja Jumala toimii kaikkien erilaisten vaiheiden kautta. Samalla uskon vahvasti, että hengellistä janoa voi ja kannattaa pyytää. Ja se on rukous johon Jumala mielellään vastaa.

Rakas Isä, sytytä minuun, seurakuntaamme, perheeseeni hengellinen jano ja nälkä. Anna meille jano, että etsisimme sinua. Kiitos, että sinä et päästä irti. Älä milloinkaan päästä minusta irti.

Ada