Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 51 2. Kor. 13

Ps 51

Tämä on tuttu Daavidin katumuspsalmi. Daavid katuu ja on verivelassa, siis tietää murhanneensa. Hänen kokemustaan saamme käyttää edelleen synnin ja syntisyyden tunnustuksena. Meillä on kaiken kattava uhri, Jeesuksen ristinkuolema täydellinen uhri, jolla Jumalaa vastaan tehty rikkomus, ihmiskunnan syntiinlankeemus, on hyvitetty. En tätä kokonaisuudessaan tajua älyllä, mutta elän ja rakennun siitä. Saan siitä levon kohdata omia syntisyyden ilmentymiä ja kelpaamattomuuden kokemuksia. Jeesuksen veren suojassa, Pyhällä Hengellä varustettuna tänäänkin.

2 Kor 13

Tämä luku on otsikoitu Suomen kansan Raamatussa Itsensä koetteleminen. Itsensä tutkiminen ja koetteleminen on aihe, jota en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Jos katson itseeni, löydän kriittisesti tarkastellessa ihan painokelvotonta. Jos kysyn itseltäni, kuka on pohjimmiltaan minun turvani ja Herrani, vastaus on Jeesus. Tätäkö tarkoitetaan? Saan iloa ja sisäistä elämän liikettä sydämeeni, kun luen Raamattua, rukoilen tai kuuntelen saarnoja, Sanan opetusta. Pyhä Henki pitäköön minusta ja Sinusta huolta, pitäköön Hän meidät sisäisesti elävinä. Omia konsteja ei siihen ole. Jumala-suhteen toinen osapuoli, itse Kaikkivaltias on suhteessa aktiivisempi osapuoli, siihen saan luottaa.

Pirkko

Ps. 50 2. Kor. 12

Psalmin 50 jaetta 15 sanotaan Taivaan Isän puhelinnumeroksi. Pekka Simojoki on tehnyt siitä jopa hyvin tarttuvan lastenlaulun, joka kertosäkeessä lauletaan: ” Soita viisi, nolla, yksi, viisi, niin Taivaan Isä kuuntelee. Soita viisi, nolla, yksi, viisi ja huolet kyllä huojenee.”

Kyseisessä jakeessa puhutaan avun huutamisesta hädän päivänä. Hankalissa tilanteissa olisikin hyvä aina muistaa lyhyin mahdollinen hätärukous: ”Jeesus, auta!”. Oma kokemukseni on, että tuo rukous toimii yllättävän hyvin. Toki Jumalan puoleen voi kääntyä kaikenlaisissa elämäntilanteissa – ei vain hädän hetkellä.

Paavali iloitsee päivän tekstissä mm. heikkoudesta (2. Kor. 12:6-10), koska Herra oli hänelle sanonut (jae 9): ”Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Jumalan valtakunnassa monet asiat menevät päälaelleen: ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi (Matt. 19:30, 20:16 ja Luuk. 13:30), maailman viisaus onkin Jumalan silmissä hulluutta (1. Kor. 1:18-31) jne.

Herra Jeesus, auta meitä heikkoja ja monin tavoin vajavaisia lapsiasi näkemään tämä maailma ja ihmiset sinun armosi, rakkautesi ja totuutesi silmin! Me tarvitsemme sinun antamasi hengelliset silmälasit, toivon ja voiman (vrt. Ef. 1:17-23).

Pekka

Ps. 49 2. Kor. 11

Noin vuosi sitten edesmennyt laskentatoimen professori Jarmo Leppiniemi kirjoitti Rahoitus-oppikirjansa esipuheen lopussa vuonna 2000 seuraavasti: ”Nyt opiskeltavana olevan asiakokonaisuuden tärkeyttä ei tarvitse muulla tavoin korostaa kuin toteamalla vielä kerran: nyt on kysymys rahasta.”

Rahasta kirjoitetaan ja puhutaan paljon. Näkökulmat taitavat yleensä liikkua ääripäissä: rahaa on joko liikaa tai liian vähän. Määritelmällisesti raha on vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä. Itse olen aina hieman ihmetellyt tuota viimeistä määritelmää, koska on raha itsessään harvoin säilyttää arvoaan ainakaan pidemmän ajan kuluessa. Rahan arvokin on osittain kuvitteellinen asia, koska sitä ei ole käytännössä sidottu mihinkään, vaan rahan arvo perustuu ja on perustunut jo monta vuosikymmentä täysin luottamukseen. Itse asiassa vuonna 2008 finanssikriisin yhteydessä ymmärtääkseni ensimmäisen kerran modernin historian aikana oltiin tilanteessa, että maailman rahoitusjärjestelmä oli kaatua, kun luottamus hävisi markkinaosapuolien väliltä. Käytännössä maailman keskuspankit pelastivat tilanteen, kun ne antoivat yhteislausuman, että rahoitusjärjestelmän toimivuus turvataan kaikissa tilanteissa. Sen jälkeen onkin eletty erikoisia aikoja, kun keskuspankit ovat ”pumpanneet” rahaa markkinoille erinäisten velkakriisien ratkaisemiseksi ja taloudellisen kasvun aikaansaamiseksi. Selkein seuraus on ollut varallisuusarvojen merkittävä kasvu.

Raamatun näkökulma rahaan on varsin erilainen verrattuna siihen, miten rahasta ja sen merkityksestä tavallisesti tai yleisesti keskustellaan. Päivän psalmissakin tulee esille se, etteivät raha, rikkaus eikä omaisuus viime kädessä auta ihmistä. Itsessään ne eivät ole hyviä tai pahoja, vaan ne ovat välineitä, joita voidaan käyttää hyvin tai huonosti.

Raamattu varoittaa panemasta toivoa epävarmaan rikkauteen (1. Tim. 6:17). Paavali kirjoittaa Timoteukselle varsin pitkästi rikkauden houkutuksista ja vaaroista (1. Tim. 6). Samalla hän antaa selkeitä ohjeita, miten rikkautta olisi hyvä käyttää. Jeesuskin kehottaa kokoamaan aarteita taivaaseen (Matt. 6:19-21).

Sitten on vielä hankala kysymys siitä, kuka on rikas. Tässä kysymyksessä keskeinen käsite on referenssipiste eli se, mihin vertaan omaa asemaani. Kehitysmaiden ihmisiin verrattuna olen upporikas, mutta länsimaiden rikkaimpiin ihmisiin verrattuna olen köyhä kuin kirkon rotta. Erot ovat siis valtavia. Itse olen kuitenkin päätynyt ajattelemaan niin, että on parempi verrata itseään niihin ihmisiin, joilla ei ole käytännössä mitään. Tällöin perspektiivit on paljon helpompi pitää iankaikkisuudenkin kannalta järkevinä ja kohtuullisina. Ehkä se myös antaa enemmän motivaatiota toimia lähimmäisten hyväksi.

Pekka