Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 63

Luuk. 13

Armon aikaa. Jeesus kuvasi Luukkaan evankeliumin 13:nnessa armon aikaa sekä sen loppumista useammallakin kertomuksella. Hedelmää tuottamaton viikunapuu säästyy kaatamiselta, kun puutarhuri haluaa vielä yhden vuoden ajan lannoittaa ja hoitaa hedelmäpuuta, jotta se ehtisi tuottaa hedelmää. Puutarhurin huolenpito ja rakkaus puutarhaansa kohtaan säästää puun. (Luuk. 13: 6 – 9). Mikä kuva Jumalan rakkaudesta meitä, puutarhaansa kohtaan!

Toisessa kertomuksessa talon isäntä lopulta sulkee kotinsa ovet. Talon ovet olivat olleet avoimina kaikille ja talo oli toivottanut kaikki halukkaat tervetulleeksi, mut nyt oli tullut yö. Ei auta enää koputella ovella ja anella isäntää päästämään sisälle taloon, sillä yöaikaan ovella ryskyttävät vain rosvot ja vääryydentekijät (Luuk. 13:23 – 30). 

Saadakseen ihmiset ymmärtämään viestinsä, Jeesus vielä kertoo kahdesta ajankohtaisesta Jerusalemissa tapahtuneesta onnettomuudesta: toisessa Juudean maaherra Pilates oli surmauttanut Jerusalemiin uhraamaan tulleita galilealaisia. Toinen oli Jerusalemissa sortunut Siloan torni, jonka alle kuoli 18 ihmistä. Jeesus sanoi, että elleivät ihmiset käänny, he ovat samalla tavalla tuhon omia kuin Pilateksen tapattamat ja Siloan tornin sortumisessa kuolleet ihmiset.

Usko opasteita – käänny nyt. Kertomusten viesti oli, että nyt on Jumalan puoleen kääntymisen aika. Emme voi pelata Jumalan kanssa ja päättää ajatella hengellisiä asioita joskus myöhemmin, ehkä vasta vanhuuden tullen. Meitä eivät pelasta myöskään vanhempiemme tai muiden hengen miesten ja naisten hurskas elämä. Jumala kutsuu meitä jokaista henkilökohtaisesti yhteyteensä, nyt. Se on kuin moottoritieltä ulos johdattavat kyltit. Kun viimeinen ohjaava nuori osoittaa moottoritieltä pois liittymistä, jos sen ohittaa, ei takaisin ole enää kääntymistä.

Jokainen uusi päivä on Jumalan armoa meitä kohtaan. Se on osoitus Jumalan kärsivällisyydestä ja siitä, että hän tahtoo että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (2. Piet. 3:9). Jumala vain odottaa, että saisi olla meille armollinen (Jes. 30:18). Edes taloudellinen ahdinko, sodat tai muut ahdingot eivät vähennä Jumalan armoa. Ne ovat pikemminkin kevään merkkejä, merkkejä Jumalan valtakunnan läheisyydestä (Ks. Luuk. 2:29 – 31) : tämän hullun maailman keskellä Jumala on valmistanut meille turvan ja pelastuksen jo nyt ja lisäksi elämän ja tulevaisuuden, joka jatkuu vaikka me kuolisimme.      

Mikä siinä on niin ahdasta? Nimittäin ovessa, josta Jeesus puhuu. Ovi, josta Jumalan valtakuntaan käydään, ei ole ahdas sen vuoksi, että Jumala olisi ankara ovimikko, ja käännyttäisi sisään pyrkijöistä suurimman osan pois. Hänhän haluaa, että aivan jokainen tulisi tuntemaan hänet. Ovi on ahdas sen vuoksi, että se on Jeesuksen muotoinen. Tulevaisuuden ja toivon voi Raamatun mukaan löytää vain Jeesuksen kautta, uskomalla häneen ja häneen täytettyyn, valmiiksi tehtyyn ristintyöhönsä.

Heli

Ps. 62

Luuk. 12

Vain yksi pelko. Luukkaan 12. luvussa Jeesus puhuu pelosta ja pelottomuudesta. Pelon vuoksi jo ennestään varakas mies säilöö suuren varallisuutensa pahan päivän varaksi ja nauttii siitä yksin. Tulevaisuuden pelon uoksi huolehdimme ylen määrin ruoasta, vaatteista, toimeentulosta, terveydestä, ihmissuhteista tai niiden puutteesta, eli hengestämme ja ruumiistamme. 

Yksi pelko vapauttaa meidät kaikesta muusta pelosta ja se on Herran pelko. Raamatussa Jumalan pelko ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Vähässä katekismuksessa kymmenen käskyn selityksissä Martti Luther avaa: ”Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.” Jeesus tuntee Isän ja tietää, että Isää Jumalaa meidän tuleekin pelätä, ja syystä (Luuk. 12:5).

Jukka Norvanto opetti Raamattu kannesta kanteen – opetuksissa, että ihminen voi rakastaa monia asioita ja ihmisiä, mutta pelätä vain yhtä asiaa kerrallaan. Kun pelkäämme ja rakastamme Jumalaa niin, että haluamme kuulla ja noudattaa hänen tahtoaan, mieleemme ei mahdu mitään muita pelkoja: ei sairauden, hylätyksi tulemisen, eikä mitään muutakaan pelkoa. Silloin Jumalan täyteys valtaa meidät.

Psalmin 62 kirjoittajan tavoin löydämme Jumalan pelosta rauhan ja turvan. ”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä, hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on pelastukseni, hän on linnani, minä en horju.” (jakeet 6 -7).

Heli

Ps. 61

Tästä psalmista ei löydy taustakertomusta, joten joudumme kuvittelemaan tilanteen, johon se sopii. Ajatus Jumalan siipien suojasta tuo mieleen lintuemon, joka kokoaa poikasensa suojaan. Laulaja pyytää siis suojamuuria ympärilleen. Tai oikeastaan hän on kokenut tällaista turvaa aikaisemmin ja nyt hän haluaa palata samaan tilanteeseen uudestaan.

Tällaiseen ajatukseen on helppo samaistua. Jäin kumminkin miettimään, että kannattaako vanhojen kokemusten perään haikailla. En tietenkään ajattele, että on väärin pyytää turvaa Jumalalta, mutta kysymys kuuluu, että oliko kirjoittaja oikeasti hädässä? Hän kyllä valittaa olevansa maan äärissä, mutta onko se vain kielikuva siitä, että Jumala tuntuu olevan kaukana. Tämä psalmi on hyvä apu rukouselämään, koska se sanoittaa omat tunteet rehellisesti. Mutta siitä puuttuu Jumalan vastaus, joten katsotaanpa sitä Uuden Testamentin puolelta.

Luuk. 11

Jeesus opettaa opetuslapsilleen Isä meidän -rukouksen. On mielenkiintoista verrata sitä vaikkapa edellä luettuun psalmiin. Yhteistä niille on se, että omat tarpeet tuodaan esille. Erojakin kuitenkin on. Jeesuksen rukouksen lähtökohtana on ajatus läsnäolevasta Jumalasta. Kun psalmin kirjoittaja kokee Jumalan kaukaiseksi, niin nyt Jumala on Isä, joka on läsnä ja kuuntelee. Jatkopuheessaan Jeesus vielä korostaa tätä vertaamalla Jumalaan maallisiin isiin:

Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.

Tuo jatko on muutenkin hyvin mielenkiintoinen. Jeesus puhuu siinä Pyhästä Hengestä. Jos ajattelee koko rukousopetuksen yhtenä kokonaisuutena, niin onko Isä meidän -rukous siis oleellisesti pyyntö Pyhän Hengen  täyteydestä? Ehkä tämä on vähän pitkälle menevä ylihengellinen johtopäätös, mutta jollakin tavalla nämä asiat tuntuvat liittyvän toisiinsa. Pyhän Hengen lahjan voisi sanoittaa niin, että siinä on ennen kaikkea kyse Jumalan läsnäolosta. Kun ajattelee edellä olevaa Daavidin psalmia, niin hänen suurin ongelmansa siinä tilanteessa oli juuri se, että Jumala tuntui olevan etäinen. Jeesuksen tapa rukoilla jo lähtökohtaisesti oletti Jumalan olevan läsnä. Toisaalta siinä sitten oli tämä painotus Pyhän Hengen lahjasta rukousvastauksena, joten ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Johtopäätöksenä kaikesta tästä on se, että Jumalan läsnäolo on siis sekä lähtökohta, että päämäärä. Toisaalta voimme luottaa siihen Jumalan lupauksen mukaan. Toisaalta emme koskaan ole saaneet sitä riittävästi!

Marko