Kategoria: Luemme Raamattua

2. Aik. 13

Tämä luku kertoo kuningas Abian ajasta Juudan kuninkaana. Abialla oli johtajuudessaan identiteettinä Daavidin suvun kuninkuus. Jakeista 8-12 voisi rakentaa oikein kunnon parannussaarnan meille ja nykyajan maailmalle. Kuinka paljon onkaan luulemista, että Jeesus on jotain muuta kuin lopullinen voittaja ja että inhimillisellä mielipiteellä olisi voimaa Hänen ylitseen. Kuinka paljon ”sonnipatsaita ” on, joihin turvaudutaan ja joita arvostetaan, kuinka paljon asetammekaan itsellemme ”pappeja”, poimimme erilaisia ismejä mielenrauhoittamiseksi, rikastumiseksi ja ties mihin tarpeeseen.

Uuden testamentin puolelta nouseva käsitys yleisestä pappeudesta ei tarkoita, että julistaisimme itsemme papeiksi ja eläisimme omien oppiemme mukaan. Tärkeää on suuntautua sen mukaan, että meidän Jumalamme on Herra (jae 10) ja Jumala johtaa meitä. Mikä suoja omalle elämälleni onkaan, kun voin kuulla Sanan opetusta ja saada seurakunnalle annettuja ”taistelumerkkejä” (vrt. jae 12), joita ovat vaikkapa rohkaisu, rukousvastausten kuuleminen, toivon ja näyn vahvistuminen.

Matt. 8

Luvun alussa Jeesus tuli alas vuorelta ja suuri ihmisjoukko seurasi häntä. Jeesus paransi spitaalisen ja kielsi häntä kertomasta tästä kenellekään. Jeesus kehotti miestä menemään näyttämään itsensä papille ja uhraamaan, mitä parantuneen kuului Mooseksen lain mukaan uhrata. Hiukan outoa, ettei mies saanut kertoa, kun Jeesusta seurannut suuri joukko vaikuttaisi olleen näkemässä. Josko se olikin merkityksetöntä, mitä ihmiset ympärillä puhuivat, oleellista oli, mitä Jeesuksen kohtaama mies ei puhunut.

Ehkä tässä on tarkoituksena saada spitaalista parantuminen kunnolla lain mukaan loppuun hoidetuksi. Kun prosessi vietiin loppuun asti lain kirjaimen ja käytännön mukaan, miestä kohdeltiin parantuneena ja hän sai sosiaalisen asemansa takaisin. Näin arvelen.

Tuleepa tästä mieleen pääsiäinen ja sitä seuranneet tapahtumat: uhri uhrattiin, pääsiäisaamun ylösnousemus ja vieläpä helluntaina Pyhän Hengen vuodatus. Jumala vei meidän puhdistamisen loppuun asti. Täydellinen uhri, täytetty työ, ylösnousemus ja täydellinen hengellinen varustus elää. Kuinkahan tämän todentuu meidän elämässä tänään arjen taas alettua?

Pirkko

2. Aik. 7

Salomon temppelin vihkiminen oli todella suuri juhla.  Kaikki kerrotut yksityiskohdat ovat massiivisia.  Mielenkiintoinen ja merkittävä yksityiskohta on myös ”Herran kirkkaus”,  joka täytti temppelin ja esti pappeja menemästä sinne.  Kuitenkin itselleni tulee tätä kaikkea lukiessa surullinen olo. Ikuiseksi suunniteltu temppeli ei sitten kuitenkaan ollut ikuinen. Syykin oli selvillä jo tässä luvussa, kun Herra kertoo Salomolle näin: ”Jos käännytte palvelemaan toisia jumalia ja kumarratte niitä,  minä tempaan teidät pois maastani, jonka olen teille antanut. Ja temppelin, jonka olen nimelleni pyhittänyt, minä hylkään ja jätän pilkan kohteeksi ja varoittavaksi esimerkiksi kaikille kansoille.”

Toisaalta tiedämme, että temppelin tilalle tuli myöhemmin seurakunta. Elävinä kivinä muodostamme paikan, jossa Jumala asuu, toimii ja vastaa rukouksiin. Ajattelen, että samat lupaukset ja varoitukset, joita Salomo sai temppeliä varten, koskevat soveltuvin osin myös seurakuntaa.

Matt. 7

Vuorisaarna on aina ajankohtainen. Valitettavasti monet sen käskyistä ja kehoituksista on unohdettu. Kuten esimerkiksi Jeesuksen puhe tuomitsemisesta.  Ihmiset ovat kyllä jyrkästi tuomitsemista vastaan yleensä, mutta aniharva soveltaa tuomitsemiskieltoa itseensä. Jostain syystä uskomme sokeasti omaan arvostelukykyymme kun moitimme toisia ihmisiä heidän virheistään. Aivan kuin pääsisimme heidän päänsä sisälle ja tietäisimme täsmälleen, miksi he toimivat niin kuin toimivat.  Tähän pystyy tietenkin vain Jumala ja siksi tuomitseminen kuuluukin vain Hänelle.

Toinen tässä luvussa esiin tuleva teema on Jumalan etsiminen. Jeesus lupaa, että kaikki etsijät löytävät. Miksi sitten niin monet ihmiset eivät tunnu näkevän Jumalaa?  Eivätkö he sitten ole etsineet tai kaivanneet? Minä uskon,  että jokainen ihminen kaipaa Jumalaa. Olemmehan me luotuja olemaan yhteydessä Häneen. Syvällä sisimmässämme me kaikki etsimme Häntä. Miksi sitten kaikki eivät löydä?  Tämä jää minulle salaisuudeksi. Osittain asia saattaa  kuitenkin selittyä, kun Jeesus puhuu ahtaasta ja avarasta portista.  Ajattelen, että elämään johtava portti on ahdas siksi, että siitä mahtuu läpi vain me itse. Kun etsimme Jumalaa, joudumme jättämään yhtälöstä pois kaikki saavutuksemme, omaisuutemme,  unelmamme ja toiveemme. Jumala ei näitä asioita  halveksi tai väheksy, mutta aito Jumalan etsiminen ei aseta ehtoja sille, mitä pitäisi löytää.

Toisaalta itse etsiminenkin on usein vähän toista kuin mitä nykyihminen voisi kuvitella. Se ei ole tutkimista vaan avautumista ja odottamista. ”Pyytäkää”, sanoi Jeesus.  Rukous, hiljentyminen ja odottaminen on hyvin vaikeaa meille suorituskeskeisille länsimaalaisille.

Tämän tekstin ääressä joutuu miettimään sitä, että olenko itse tosissani etsinyt.  Varmastikin joskus, mutta entä viime aikoina?

Marko

2. Aik. 6
Matt. 6