2. Aik. 13, Matt. 8

2. Aik. 13

Tämä luku kertoo kuningas Abian ajasta Juudan kuninkaana. Abialla oli johtajuudessaan identiteettinä Daavidin suvun kuninkuus. Jakeista 8-12 voisi rakentaa oikein kunnon parannussaarnan meille ja nykyajan maailmalle. Kuinka paljon onkaan luulemista, että Jeesus on jotain muuta kuin lopullinen voittaja ja että inhimillisellä mielipiteellä olisi voimaa Hänen ylitseen. Kuinka paljon ”sonnipatsaita ” on, joihin turvaudutaan ja joita arvostetaan, kuinka paljon asetammekaan itsellemme ”pappeja”, poimimme erilaisia ismejä mielenrauhoittamiseksi, rikastumiseksi ja ties mihin tarpeeseen.

Uuden testamentin puolelta nouseva käsitys yleisestä pappeudesta ei tarkoita, että julistaisimme itsemme papeiksi ja eläisimme omien oppiemme mukaan. Tärkeää on suuntautua sen mukaan, että meidän Jumalamme on Herra (jae 10) ja Jumala johtaa meitä. Mikä suoja omalle elämälleni onkaan, kun voin kuulla Sanan opetusta ja saada seurakunnalle annettuja ”taistelumerkkejä” (vrt. jae 12), joita ovat vaikkapa rohkaisu, rukousvastausten kuuleminen, toivon ja näyn vahvistuminen.


Matt. 8

Luvun alussa Jeesus tuli alas vuorelta ja suuri ihmisjoukko seurasi häntä. Jeesus paransi spitaalisen ja kielsi häntä kertomasta tästä kenellekään. Jeesus kehotti miestä menemään näyttämään itsensä papille ja uhraamaan, mitä parantuneen kuului Mooseksen lain mukaan uhrata. Hiukan outoa, ettei mies saanut kertoa, kun Jeesusta seurannut suuri joukko vaikuttaisi olleen näkemässä. Josko se olikin merkityksetöntä, mitä ihmiset ympärillä puhuivat, oleellista oli, mitä Jeesuksen kohtaama mies ei puhunut.

Ehkä tässä on tarkoituksena saada spitaalista parantuminen kunnolla lain mukaan loppuun hoidetuksi. Kun prosessi vietiin loppuun asti lain kirjaimen ja käytännön mukaan, miestä kohdeltiin parantuneena ja hän sai sosiaalisen asemansa takaisin. Näin arvelen.

Tuleepa tästä mieleen pääsiäinen ja sitä seuranneet tapahtumat: uhri uhrattiin, pääsiäisaamun ylösnousemus ja vieläpä helluntaina Pyhän Hengen vuodatus. Jumala vei meidän puhdistamisen loppuun asti. Täydellinen uhri, täytetty työ, ylösnousemus ja täydellinen hengellinen varustus elää. Kuinkahan tämän todentuu meidän elämässä tänään arjen taas alettua?

Pirkko