Saulin vierailu noidan luona on hänen elämänsä aallonpohja. Saul oli ajautunut hiljalleen kauas Jumalasta, mutta hädän tullen hän oli hakenut apua Samuelilta. Nyt Samuel oli poissa, eikä Jumala vastannut Saulille. Sen sijaan että Saul olisi tehnyt parannusta Herran edessä, hän halusi turvautua edelleen Samueliin ja oli valmis turvautumaan jopa noituuteen. Vaikka hän oli aikoinaan Jumalan tahdosta hävittänyt maasta henkien manaajat, niin hän oli valmis etsimään nyt apua sellaiselta. Jokainen meistä valitsee itse suuntansa. Saul oli Jumalan valitsema kuningas, mutta silti hän käänsi selkänsä Herralle. Sanotaan, että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, ja se on totta (Room. 8:35-39). Me itse voimme sen kuitenkin tehdä. Tämän näemme Saulinkin elämästä.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja varoittaa meitä siitä, ettei kukaan saa jäädä taipaleelle. Olemme kuulleet hyvän sanoman, mutta siitä ei ole hyötyä, ellemme pidä siitä kiinni loppuun saakka. Itse ajattelen, että usko näkyy teoissa ja asenteissa. Jos uskon jään kestävän, en jää rannalle seisomaan, vaan kuljen jään poikki kun se on tarpeen. Samoin kun uskon Jumalaan, lasken asioita Hänen varaansa sen sijaan, että toimisin vain omien mahdollisuuksien varassa. Nuo ”Israelin niskoittelijat” eivät tehneet mitään ihmissilmin isoa, pahaa ja syntistä. He vain eivät luottaneet siihen, että Jumala huolehtisi viholliskansoista, ja siksi he eivät halunneet hyökätä alivoimalla. Jos me haluamme perille, se edellyttää rohkeutta ja luottamusta. Voi näyttää, että olemme alivoimassa, mutta kun luotamme Jumalan voimaan, uskallamme edetä epäröimättä. Jumalaan luottaminen ei ole heikoilla jäillä, vaan todellisella teräsjäällä kulkemista. Ja muistetaan armo. Kun asiat menevät pieleen, voimme aina tunnustaa sen Jumalan edessä. Hän antaa armon ja avun kun sitä tarvitsemme.
– Anna