Hei,
KohtaamisPaikan BrunssiKirkko on ensi sunnuntaina 10.2. klo 11 Kristillisellä koululla. Pidän opetuksen Eliasta, taustalukemiseksi sopii 1 Kun 18-19. Lapsille on omaa ohjelmaa ikäryhmittäin. Tarjoilu tuttuun tapaan nyyttäreinä. Suosimme suolaista syötävää. Jos tuot omat ruokailuvälineet, niin säästämme kertakäyttöastioiden käytössä.
Puhuin viime sunnuntaina Johanneksen evankeliumin alkuosasta, 1:14-18. Johannes kirjoitti Jeesuksen olevan täynnä armoa ja totuutta. Johannes koki tämän omakohtaisesti, sillä hän ei ollut helppo opetuslapsi. Meillä on yleensä mielikuva Johanneksesta lempeänä rakkauden apostolina. Näin minäkin olen usein ajatellut, kunnes luin erään Raamatun opettajan kirjoituksen Johanneksesta. Johanneksen ja Jaakobin lempinimet olivat ukkosenjylinän pojat. Nimitys kertoo jotain heidän luonteestaan.
Kun Jeesus puhui opetuslapsille tulevasta kärsimyksestään ja kuolemastaan, niin Johannes ja Jaakob eivät olleet mitenkään empaattisia, Mark 10:32-40. He ajattelivat vain omaa asemaansa ja pyysivät siinä tilanteessa Jeesukselta parhaita paikkoja taivaassa! Siinä tilanteessa Jeesus ei hylännyt tai nolannut Johannesta. Jeesushan oli hänen ystävänsä. Johanneksen kannalta yhtä raskauttava tilanne syntyi silloin, kun samarialaisen kylän asukkaat eivät ottaneet Jeesusta vastaan, Luuk 9:51-56. Johannes ja Jaakob ehdottivat koko kylän tuhoamista tulella! Johanneksen reaktio oli täysin Jeesuksen opetusten vastainen ja tuonkaan jälkeen Jeesus ei jättänyt Johannesta pois opetuslasten joukosta.
Johannes kirjoitti evankeliumissaan, että Jeesus kutsui opetuslapsiaan ystävikseen, Joh 15:15. Jeesus sitoutui Johannekseen vahvasti. Ystävyys muutti lopulta Johannesta niin paljon, että keskeneräisestä nuorukaisesta kasvoi Jeesukselle rakas opetuslapsi. Johannes saattoi kirjoittaa omasta kokemuksesta, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta. Sitä Hän on myös sinulle ja minulle.
KohtaamisPaikan hallituksen talouskooste tammikuulta:-tulot 6847 euroa-menot 7358 euroa-rahastonhoitaja pyysi muistuttamaan, että tukimaksuissa kannattaa käyttää viitenumeroa 10100. Pankki veloittaa viestikenttään kirjoitetuista sanoista erikseen eli pelkkä viitenumero riittää.
Siunausta elämääsi!
Mika ja Tiina