Daavid ei ollut miestensä mukana sodassa, kuten hänen kuninkaana olisi kuulunut olla. Hän oli mukavuudenhaluinen ja lähtenyt omien mielihalujen tielle. Ehkä hän ei ollut halunnut puutteellista leirielämää, vaan nautiskella vaimoistaan ja herkuista palatsissa. Nautinnot vain eivät koskaan tuo tyydytystä. Näin kävi Daavidillekin. Kun hän näki naisen peseytyvän, hän ei lähtenyt pois, vaan katseli. Se johti himoon ja syntiin. Lopulta seurauksena oli murha. Näennäisesti Daavid sai, mitä halusi, mutta Jumala näkee syvemmälle. Meidänkin ajassamme ihmiset hyötyvät toisten kustannuksella, ja helposti oletetaan, ettei kukaan tiedä tai näe. Jumala kuitenkin näkee, ja hänen edessä jokainen meistä vastaa teoistaan. Aina seuraamus ei tule tässä ajassa, kuten Daavidille seuraavissa luvuissa, mutta voimme olla varmoja että Jumala ei katso pahuutta sormiensa välistä.
Jaakobin kirjeessä muistutetaan samasta asiasta. Jumala näkee meidän tekomme. Varakkaammilla on isompi vastuu. Tiedämmekö me, ovatko ne, jotka työskentelevät meidän hyväksemme, saaneet heille kuuluvan palkan? Kun ostamme kaupasta tuotteita, mietimmekö kenen kustannuksella ne on tehty. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta Jumalan huoneenhaltijoina voimme pyrkiä pitämään huolen muista. Myös niistä lähimmäisistä, joita emme ole tavanneet. Elämän tarkoitus ei ole nautinnon saaminen itselle. Sen sijaan voimme elää vastuullisesti ja kestävinä Jumalaa palvellen. Se tuo tyydytystä sydämeen ja täyttää lopulta ilolla ja onnella. Huolehditaan toinen toisestamme. Iloitaan ja itketään yhdessä. Rohkaistaan toisiamme. Näihin meidät on kutsuttu. Siunausta päivääsi!
– Anna