Kertomus Eliasta Horebin vuorella on hyvin mielenkiintoinen . Elia oli juuri kokenut elämänsä suurimman voiton Karmelinvuorella. Varmaankin hän oli ajatellut taistelun olevan ohi ja Israelin nyt lopulta kääntyvän Herran puoleen. Sen sijaan hän saikin tappouhkauksen ja joutui lähtemään pakoon. Hän koki vaivannäkönsä menneen hukkaan, masentui ja toivoi kuolemaa. Tässä tilanteessa hän sai Jumalan sielunhoitajakseen.
Ensimmäinen asia, mihin Jumala kiinnitti huomiota oli ruoka. Elia sai yksinkertaisen kehotuksen ”nouse ja syö”. Ei mitään muuta yli kuukauteen. Sen jälkeen alkoi ”terapiakeskustelu”.
”Miksi olet täällä, Elia?” Elia sai purkaa pettymystään ja ja hän tekikin sen aika monisanaisesti. Jumala ei vastannut valitukseen mitään, mutta lupasi, että Hän kulkee sen paikan ohitse. Tapahtui monta vaikuttavaa luonnonilmiötä, mutta Jumala ei ollut läsnä missään niistä. Vasta kun tuli hiljainen tuulen humina, niin Hän tuli paikalle ja Elia sai elämäänsä uuden alun.
Tällainen sanoma Jumalasta, joka osaa taitavasti hoitaa meidän murheitamme on rohkaiseva ja puhutteleva. Hän tietää täsmälleen miten lähestyä meitä.
Kun lukee Johanneksen kirjeitä, niin minulle jää usein päällimmäiseksi mieleen puhe rakkaudesta. Jumala on rakkaus, Jeesus teki kaiken rakkaudesta ja meitäkin kehoitetaan samaan. Kun lukee tarkemmin, niin Johanneksen pääviesti on kuitenkin sanoma Jeesuksesta. Me rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Rakkaus ei siis synny tyhjiössä.
Johannes ei myöskään ajattele rakkauden olevan jonkinlainen pääsylippu Jumalan luokse. Sinne pääsemme vain Jeesuksen tähden. Rakkaus on ”vain” seurausta, lopputulos siitä että pysymme Jeesuksessa. Rakkaus ei ole edes omaamme. Se on Jumalan rakkautta, joka välittyy kauttamme toisille.
Hienoja ajatuksia ja aika velvoittaviakin. Hyvää viikkoa kaikille!
Marko