Tämän viikon lukujen äärellä mietin sitä, miten kautta vuosisatojen Jumalan suunnitelma on vääjäämättömästi edennyt. Läpi kansojen erilaisten kohtaloiden. Läpi ihmisten erilaisten elämäntilanteiden. Jumalan suunnitelma se vaan on toteutunut.
Nehemian kirja kertoo siitä, miten israelin kansa on palannut pakkosiirtolaisuudesta ja miten temppeli oli rakennettu. Temppeli oli tuolloin se paikka, jossa Jumalaa kohdattiin, Hänen läsnäolonsa paikka. Mutta Jerusalemin muurit ja kaupunki oli raunioina. Nehemian johdolla muurit rakennettiin kuntoon.
Markus taas kertoo siitä, miten Jeesus oli jo syntynyt ja miten hän aloitti julkisen työnsä. Kutsui opetuslapset ja kiersi heidän kanssaan kertomassa Jumalan valtakunnasta sekä tekemässä valtakunnan tekoja.
Apostolien teot ovat kertoneet meille siitä, miten opetuslapset jatkoivat Jeesuksesta kertomista, eikä pelkästään kertomista vaan tekivät niitä samoja tekoja, jota Jeesuskin oli tehnyt. Ihmisiä parantui, vapautui, tuli uskoon. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen.
Jokaista tarvittiin jokaisen omana aikana hänen omalla paikallaan. Ja niin ketju on jatkunut aina meidän päiviimme saakka ja jatkuu eteenkin päin. Tuleville sukupolville ja heitä seuraaville sukupolville. Sinä ja minä olemme tärkeillä paikoilla. Juuri siellä, minne Jumalan suuressa viisaudessaan meidät kunkin kutsunut. Olen kirjoittanut omaan raamattuuni Apostolien tekojen viimeisen luvun jälkeen sanan: “Jatkuu…”
Eiköhän me jatketa omalla paikallamme, Jumalan avulla ja Hänen antamallaan voimalla oma juoksumme loppuun asti ja anneta viestikapula sitten aikanaan seuraaville.
Tässä ensimmäisessä luvussa jäin miettimään jaetta 17. Jeesus sanoi heille: ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.”
Tykkäätkö kalastaa? Lapsena minulla oli oma katiska. Se oli ihan rantavedessä, joten oli jännittävää seurata, miten sinne meni ahvenia! Ja ei muuta kuin innolla nostamaan katiskaa! Mutta nostaessani katiskaa, kalat karkasivatkin sen pohjassa olevista rei’istä takaisin vapauteen. Hups. Minulla ei ollut kunnollisia välineitä.
Ihmistenkin kalastamiseen tarvitaan sopivat, toimivat välineet. Rakkaus, viisaus, oikea aika, Pyhän Hengen työ. Ainakin näitä tarvitaan. Ja tarvitaan myös jokaiselle sopivat kalastusvälineet. Joku tykkää onkia, toinen taas kalastaa verkoilla.
Tänään pohdin jaetta 17. Jeesus kuuli sen ja sanoi: ” Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”
Huomaan itsessäni piirteen, että sisimmässäni helposti mittaan toisen ihmisen kelpaavuutta Jeesukselle. Tietyt piirteet tai ominaisuudet pistävät silmääni ja mieleeni ja huomaan kummeksuvani toista ihmistä.
Mutta mitä Jeesus sanoikaan? Miten Hän toimikaan? Neljä Beetä kertovat tästä ytimekkäästi. Bless. Belong. Believe. Behave.
Jeesus siunasi ihmisiä. Ihan kaikkia, myös niitä, joita minun ei ole luontaisesti helppoa siunata.
Jeesus otti jokaisen lähelleen. Lapset. Syntisen naisen. Rahanahneet. Sairaat. Ryövärit. Toisten halveksimat. Riivatut…
Ja rakastetuksi tuleminen synnytti ihmisissä uskon Jeesukseen.
Ja lopulta heissä syntyi halu muuttaa myös käytöstään. Halu käyttäytyä oikein, rakkauden arvoisesti.
Taidan itsekin jäädä hiljaa Jeesuksen läheisyyteen. Hänen siunattavakseen…..
”Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä….” Mark 3:14.
Mielenkiintoista, että Jeesus jo heti tässä vaiheessa antoi uudet nimet. Simon oli Pietari. Ja myöhemmin Jeesus vielä tarkensi:”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni”, Matt 16:18.
Jaakob ja Johannes taas saivat nimen Boanerges, ukkosenjylinän pojat. Ei ehkä kovin mairitteleva nimitys?
Mietin, että millaisenkohan nimen Jeesus on minulle antanut? No, oli niin tai näin. Jeesus tuntee meidät kaikki nimeltä. Hän tuntee minut tarkemmin kuin ikinä itse voin itseäni tuntea. Vaikka kävisin kaikki maailman itsetuntemuskurssit läpi. Jeesus tuntee, hyväksyy ja rakastaa. Ja hänen rakkautensa voi muuttaa ja muovata minutkin kohti sitä, mitä hän on minusta ajatellut.
Tänään seilataan myrskyssä. Mark 4: 35-41. Olen lukenut tätä kertomusta lastenraamatusta. Sen kuvassa Jeesus nukkuu rauhallisesti veneen perässä ja opetuslapset hätääntyneitä veneessä pelkäävät. Minua on vähän ihmetyttänyt, että miksi Jeesus vaan nukkuu? Kunnes mietin, että voinko itse ottaa oppia tästä nukkumisesta? Voisinko itse veneen keikkuessa opetella luottamaan ja ottaa rennommin? Ihan kuin Jeesus. Elämässä tulee erilaisia myrskyjä, isoja ja pieniä. Myrskyn tullen voisin opetella levollista luottamusta hätääntymisen sijaan. Jeesuksen kanssa tässäkin ja tästäkin myrskystä selvitään!
Tänään ollaan Jairuksen kodissa. Heidän tyttärensä on vakavasti sairaana. Vanhemmat ovat hädissään. Uskoisin, että ovat kyllä elämänsä kriisissä ja hädässä. Jeesuskaan ei ehdi ajoissa paikalle ja tytär kuolee. Mutta Jeesus sanookin isälle: ” Älä pelkää, vaan usko” , Mark 5: 36.
Varmaan isä oli vaikean valinnan edessä. Vielä tytön eläessä oli varmaan helpompaa uskoa, että Jeesus voi auttaa. Mutta nyt, kun tyttö oli jo kuollut. Mitä nyt?
Tunnetasolla tuollaisessa tilanteessa varmaan myllertävät monenlaiset tunteet. Usko ei taida lopulta olla tunne vaan päätös. Voin päättää luottaa Jeesukseen vaikka mielessäni myllertävät monenlaiset tunteet ja vastaväitteet, epäilyksetkin. Vastaavassa tilanteessaan toinen isä sanoi Jeesukselle:”Minä uskon, auta minun epäuskoani”, Mark 9:24.
Usko ei toisaalta tarkoita sitä, että saan aina kaikki rukousvastaukset siten kuin minä haluan. Vaan voin luottaa siihen, että Jeesus tietää kokonaisuuden ja hallitsee kaiken rakkaudellaan. On siis viisautta päättää uskoa Häneen.
Johannes Kastaja, Jeesuksen serkku, on tyyppinä aina jotenkin koskettanut minua. Hänen kutsunsa oli olla tien raivaajana Jeesukselle, Mark 1: 1-4.
Tien tekeminen on kyllä monivaiheista hommaa. Ollaan lapsenlapsen kanssa innolla seurattu uuden sairaalan kohdilla uusien tielinjausten rakentamista. Kyllä siinä on monta ja monenlaista vaihetta. Kaivetaan monttua, vaihdetaan maalajeja, räjäytetään kalliota, täytetään maata, tasotetaan ja jyrätään ja viimein uutta pintaa päälle. Raakaa duunia. Jotta joku päivä päästään ajelemaan uutta asfalttia.
Johannes raivasi tietä Jeesukselle. Meidät jokainen on kutsuttu tähän samaan. Raivaamaan tietä Jeesukselle. Jotkut työvaiheet ei näy päällepäin, mutta ovat olleellisen tärkeitä hyvän lopputuloksen kannalta. Kaikkia työvaiheita tarvitaan. Jos joku vaihe jää välistä pois, niin lopputulos ei ole hyvä. Mutta lopulta tie yhdistää ja sitä kulkemalla pääsee toisen luokse. Meidän tekemän tien kautta joku pääsee Jeesuksen luokse. Eiköhän vaan jatketa tien raivaamista yhdessä!
Tiina