Hes. 10, Matt. 24

Hes. 10 Matt. 24

Luvussa 10 Hesekiel näkee samanlaisen näyn kuin 1. luvussa. Hän kuvailee olentoja lähes samanlailla kuin aikaisemminkin, ja nyt hän näkee, että olennot ovat kerubeja.

Aikaisemmin kutsumusnäyssään Hesekiel oli nähnyt kerubit ja ymmärtänytkin jotakin, mutta vasta nyt, kun hän näki ne temppelin yhteydessä, hän tajusi näkynsä merkityksen. Jumala oli siis näyttänyt jo ensimmäiselläkin kertaa enemmän kuin ihminen oli kyennyt ottamaan vastaan. Näin minullekin on käynyt, että tietyssä vaiheessa näen vain osan jotain kokonaisuutta tai Jumalan suunnitelmaa, mutta ajan kuluessa kokonaisuus alkaa tulla selkeämmäksi, kun Jumala avaa suunnitelmiaan.

Nyt Hesekiel tajusi myös, miksi temppeli oli hylättävä. Kerubit puhuvat meille yhteydestä Jumalaan, Jumalan läsnäolosta ja siihen liittyen myös kuuliaisuudesta. Kun temppelissä ei enää toimittu sen mukaan, mistä sinne kuvatut kerubit olivat vertausta, se lakkasi olemasta Jumalan huone. Näin ollen myöskään Jumalan kirkkaus voinut enää jäädä sinne vaan poistui kerubien kanssa temppelistä.

___

Matteuksen evankeliumin luvuissa 24 ja 25 Jeesus pitää viidennen suuren puheensa tämän maailmanajan päättymisestä, toisesta tulemuksestaan ja viimeisestä tuomiosta.

Ennen suurta maailmanhistorian taitekohtaa on meidän Jeesuksen seuraajien muun muassa pysyttävä rauhallisina, varottava eksytyksiä ja herkkäuskoisuutta sekä oltava uskollisia. Meillä on myös tärkeä tehtävä: on julistettava evankeliumi kaikkialle maailmaan ja vasta sitten tulee loppu.

Lisäksi meidän tulee valvoa. Valvomiskehotus saattaa tuntua tuskalliselta. Se on kuin pakollinen paha, joka kuuluu kristittynä elämiseen. Eikä painetta hellitä sekään, että valvomiseen kehottavia kohtia esiintyy hyvin monella Raamatun sivulla.

Valvominen ei kuitenkaan ole lakia vaan ennen muuta evankeliumia. Se ei ole raskas lisätaakka, joka on annettu kristittyjen kannettavaksi. Päinvastoin, se ottaa kuormaa pois. Valvominen on totuudessa eli Kristuksessa pysymistä. Se on harhojen ja eksytysten välttämistä. Valvominen on evankeliumista elämistä. Siinä ei ole vaatimusta muuttua jonkinlaiseksi superihmiseksi, joka osaa elää oikein myös viimeisinä päivinä, vaan kehotuksessa valvoa on kysymys Kristukseen turvautumisesta.

Mikko