Hesekielin luvun 12 pääteema on uppiniskaisuus. Vaikka ihmiset olivat kuulleet Jumalan Sanaa, he eivät tehneet sen mukaan. Heidän asenteensa ei muuttunut eivätkä he muuttaneet tapojaan. He kuuntelivat, mutta eivät kuullet. Samaa uppiniskaisuutta ja pilkallista asennetta esiintyy valitettavasti nykyaikanakin. Asiasta varoitti myös Pietari kirjeessään (2. Piet 3:3-4). Ehkä tämä ei ole ihan tuntematon tilanne aina meille itsellemmekään. Saatamme tehdä niin kuin itse haluamme, vaikka tietäisimme, mitä Jumala tahtoisi meidän tekevän.
Muistetaan kuitenkin: ”Minkä puhun, se toteutuu. Näin sanoo Herra Jumala” (Hes. 12:28)
___
Matteuksen evankeliumin kohdassa on tänäänkin monta keskeistä asiaa. On hyvä huomata, että Jeesus ei ollut näissä tapahtumissa olosuhteiden uhri. Hän valitsi sen, mitä hänelle tulisi tapahtumaan. Hän oli valmis tuskaan, joka Häntä odotti. Jeesus valitsi sinut ja minut, vaikka tiesi, mitä se hänelle maksaisi. Kaikki tämä kertoo paljon hänen rakkaudestaan meitä kohtaan.
Myös Pietarin tilanne on mielenkiintoinen. Vain hetkeä aikaisemmin hän oli vakuuttanut olevansa uskollinen loppuun asti. Ja nyt, ennen kuin kukaan edes uhkaili häntä, kielsi hän Jeesuksen pikaisesti. Ja hetkeä myöhemmin hän suorastaan vannoi ja vakuutti, ettei tunne Jeesusta. Miksi tämäkin tapaus tarvittiin? Miksi Pietari tarvitsi tämän kokemuksen? Ehkä hänen oli langettava, jotta hän saisi oikean uskon ja todella tajuaisi, että pelastuminen ei ole hänen käsissään, vaan se on vain ja ainoastaan Jeesuksen ansioita.
Mikko