Jooelin ensimmäisessä luvussa kuvattiin kuivuutta ja tuholaisten aiheuttamia vahinkoja, mutta se oli vasta alkusoittoa vielä pahemmalle hävitykselle, jota maalaillaan tässä toisessa luvussa. Jooel ilmeisesti tarkoittaa sotajoukoilla babylonialaisia, vaikka heitä ei tässä nimetäkään. Suuren tuhon tullen Jumala kutsuu ihmisiä luokseen ja kehottaa tekemään parannuksen – ja nimenomaan aidon parannuksen (13a). Jae 18 on käännekohta, jonka jälkeen Jumala lupaa pelastaa kansansa ja korvata sen menetykset.
Kriisin keskellä – oli se sitten heinäsirkkalauma, sotajoukko tai pandemia – Jumalan ohje on hyvin yksinkertainen: meidän tulee kääntyä hänen puoleensa. Tämä meni kuitenkin ohi monelta Jooelin aikalaiselta ja se meni ohi myös monelta Paavalin aikalaiselta: ”Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta.” (1. Kor. 2:14) Eikä tilanne ole muuksi muuttunut sen jälkeenkään. Jumala kutsuu meitä edelleen luokseen, toisten mielestä se on hulluutta, toisten mielestä mitä antoisinta elämää.
Heikki