Joona 1, 1. Kor. 15

Joona 1

Joona on merkillinen profeetta. Yleensä ottaen Vanhan Testamentin profeetat olivat valmiita laittamaan itsensä likoon. Joona ei edes yritä, vaan lähtee suinpäin pakoon, mikä tietysti on varsin typerä ajatus. Tästä huolimatta hän saa hyvää aikaan kaikkialla. Tässäkin luvussa kerrotaan, kuinka merimiehet nöyrtyivät Herran edessä, kun he tajusivat, että Hän oli myrskyn takana. 

En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella? Kenties Joonan kirjan yksi sanoma on se, että Jumalan suunnitelma toteutuu meistä riippumatta. Me voimme kuitenkin joko olla siinä mukana tai taistella sitä vastaan. Joka tapauksessa Joona on helposti samaistuttava hahmo kaikessa inhimillisyydessään. On lohduttavaa nähdä, että huolimatta hänen uppiniskaisuudestaan, Jumala silti käytti häntä.

1. Kor. 15

Tässä luvussa Paavali tulee esittäneeksi yhden tärkeimmistä todisteista Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta:

Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:
 
Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,  hänet haudattiin,
hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin.

 

Siihen aikaan oli siis vielä elossa lähemmäksi viisisataa ihmistä, jotka olivat nähneet ylösnousseen Jeesuksen. Tämän uutispommin Paavali vain mainitsee, joten se oli selvästi Korinttilaisille tunnettu tosiasia. Myös kaikki Jeesuksen kuolemaan liittyvät yksityiskohdat, kuten ristiinnaulitseminen, hautaaminen ja ylösnousemus kolmantena päivänä olivat  jo yleistä tietoa tässä vaiheessa.  Tämä kirjehän oli kirjoitettu noin parikymmentä vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, joten kyse oli silloin vielä lähihistoriasta. Jeesuksen ylösnousemus ei siis ollut jotain, joka sepitettiin myöhemmin, jotta saataisiin omalle sanomalle lisää uskottavuutta.

Jeesuksen ylösnousemus on minun mielestäni selkeästi kristinuskon tärkein opinkappale. Jos Jeesus on noussut kuolleista, siitä seuraa kaikki muukin. Jumala on silloin ilman muuta olemassa, Jeesus on silloin varmasti Jumalan Poika ja tie Hänen luokseen ja niin edelleen. Toisaalta, jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, niin mikään muukaan Häneen liitetyistä väitteistä ei voi olla totta. Näin Paavalikin sanoo: ”Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.” 

Jeesuksen ylösnousemus tarkoittaa sitä, että kuolema on voitettu. Tämä on näin korona-aikana hyvä muistutus ja varma toivo. Hyvää pääsiäistä!

Marko