Hei,
NettiKirkot jatkuvat sunnuntaisin klo 17 You tube -kanavalla KohtaamisPaikka Jyväskylä. Ensi sunnuntaina on opetusvuorossa Jukka Jämsén. Live-lähetyksiin on tullut paljon rukouspyyntöjä ja viime sunnuntaina myös useita kiitosaiheita. On ollut ilo, että monet ovat päässeet mukaan tekemään NettiKirkkoja pienillä videoklipseillä. Pääsemme näin tutustumaan hieman lisää toinen toisiimme.
Jatkamme NettiKirkkoja koko kesäkuun. Vaikka kokoontumisrajoituksia vapautetaan kesäkuun alusta, niin käytännössä tilajärjestelyihin liittyy monia rajauksia. Emme pysty kokoontumaan – näillä näkymin – kirkkoon isommalla porukalla. Kotien käyttö onnistuu esim. KohtaamisRyhmille.
Liitymme Tulkoon sinun valtakuntasi -rukouskampanjaan tiistaista perjantaihin 26.-29.5. klo 18.-18.30 virtuaalisesti zoom-sovelluksella. Puolen tunnin aikana rukoilemme yhdessä ja pienissä ryhmissä. Tämä helatorstaista helluntaihin kestävä kampanja on levinnyt anglikaanien parista ympäri maailmaa. Jos tulet mukaan älypuhelimella, niin kannattaa ladata zoom-applikaatio. Jos käytät tietokonetta, niin mene selaimella sivulle zoom.us. Molemmissa tapauksissa kohtaan ’join a meeting’ kirjoitetaan ID-numero: 221 800 5647 ja salasana: rukous. Jos zoom on sinulle uusi sovellus, niin ota yhteyttä ennen ensimmäistä rukoustapaamista. Avaan zoomin jo klo 17.45, jolloin yhteyttä voi halutessaan testata.
Siunausta sinulle!
Mika ja Tiina