Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta jättää mieleen epämiellyttävän olon. Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyvin toimeentulevana edustajana ei ole vaikeaa asettaa itseään kertomuksessa rikkaan miehen rooliin, jonka iankaikkinen kohtalo on onneton. Ymmärränkö tämän vertauksen oikein? Miten oma taustani vaikuttaa siihen, miten tulkitsen vertausta?
Vastakohtia vertauksessa riittää: rikas – köyhä, ylellisyys – nälkä, terveys – sairaus, iankaikkinen elämä – iankaikkinen kadotus. Tästä tulee pintatasolla väistämättä houkutus ajatella, että ihmisen iankaikkinen kohtalo olisi sidoksissa siihen, mikä hänen asemansa elämässä on suhteessa näihin ääripäihin.
Tätä Jeesus tuskin tarkoitti. Paavali kirjoittaa, että pelastus on Jumalan lahja ja perustuu Jumalan armoon eikä ihmisen teoilla ole siinä mitään merkitystä (Ef. 2:8-9). Paavali kuitenkin jatkaa samassa kohdassa, että meidät on luotu ”Jeesuksen Kristuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut” (Ef. 2:10).
Varmaankin Jeesus kertomuksellaan halusi korostaa sitä, ettemme eläisi itsekeskeistä elämää, jossa ei ole tilaa toisille eikä heidän kärsimykselleen ja kivulleen. Lisäksi kertomuksessa on vahva viesti sen suhteen, että ihmisen tulee tehdä iankaikkiseen elämään liittyvät päätöksensä maallisen elämänsä aikana. Tätä päätöstä varten on olemassa riittävästi tietoa, eikä siihen tarvita yhteyttä elävien ja kuolleiden välillä.
Herra Jeesus, anna meille myötätuntoa ja kiinnostusta kaikkia ihmisiä kohtaan! Anna meille viisautta, ymmärrystä ja rakkautta kohdata heitä ja heidän erilaisia tarpeitaan! Auta niin, että jokainen meistä voi omilla lahjoillaan olla palvelemassa sinun valtakuntasi työssä!
Pekka