Ps. 13, Ilm. 6

Ps. 13

Tässä psalmissa Daavid kysyy Jumalalta, kuinka kauan Hän peittää vielä kasvonsa. Minussa tämä herättää aika monta kysymystä, joita haluaisin kysyä Daavidilta. Mitä Daavid tarkoittaa, kun hän puhuu Jumalan kasvoista? Millä tavalla Jumala on aiemmin näyttänyt hänelle kasvonsa? Mistä Daavid on tullut siihen tulokseen, että Jumala on peittänyt ne nyt häneltä?

Kun psalmia lukee pidemmälle, saa selville, että Daavidin elämäntilanne on vaikea.  Hän sanoo, että hänen vihollisensa on voitolla. Daavid oli tällaisessa tilanteessa useammankin kerran elämänsä aikana ja ne ovat tietenkin olleet henkisesti vaikeita aikoja. Helposti siis eksyy ajattelemaan, että puhe Jumalan kasvojen peittämisestä liittyy juuri näihin vaikeuksiin. Mutta Daavidin muita psalmeja lukiessa huomaa, että Daavid ei ajatellut suoraviivaisesti niin,  että elämässä menestyminen on syy- ja seuraussuhteessa Jumalan suosioon. Päin vastoin, hän usein kesti vaikeat tilanteet juuri siksi, että hän uskoi Jumalan olevan hänen kanssaan niidenkin keskellä. Kuuluisin Daavidin psalmeista, Herra on minun paimeneni (Psalmi 23), kertoo juuri tästä.

Sen vuoksi ajattelen, että Daavid oli menettänyt kokemuksen Jumalan läsnäolosta. Ehkä hän ei kuullut Jumalan puhetta yhtä selvästi kuin aikaisemmin. Ehkä hänen aiemmin selvänä pitämänsä asiat olivat alkaneet tuntua vähemmän varmoilta. Tai  kenties hänelle tärkeä musiikki oli lakannut tuottamasta iloa. Puhe Jumalan kasvoista voi siis viitata siihen, että kokee olevansa Jumalan katseen kohteena, vuorovaikutuksessa Hänen kanssaan. Toivottavasti tämä elämäntilanne opetti hänelle, että Jumala oli hänen kanssaan, vaikka hän ei sitä huomannutkaan. Ehkä hän jo uskoikin siihen, koska masentavasta olostaan huolimatta hän rukoili ja teki rukouksestaan jopa laulun.

Vaikka tämä psalmi herätti minussa kysymyksiä, niin se on myös rohkaiseva. Voimme kaikkine vaikeuksinemme, ikävine oloinemme ja  tuntemuksinemme aina kääntyä Jumalan puoleen.

Ilm. 6

Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa on aihe, johon viitataan paljon myös populaarikulttuurin puolella. Usein tosin lähdettä mainitsematta. Tällaisista tuhon tuojista saa siis myyvää viihdettä, mutta en usko, että Jumala antoi tämän ilmestyksen Johannekselle meitä huvittaakseen. Minun silmissäni se on aika selvä kannanotto ahneutta ja väkivaltaa vastaan.

Ensin tulee valkoisella hevosella ratsastaja:

Ja siinä samassa näin valkoisen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti.

Vallanhimosta ja ahneudestahan tämä puhuu. ”Älkää kootko aarteita maan päälle”, sanoi Jeesus. Tällaisesta toiminnasta seuraa nimittäin usein ikäviä asioita:

Nyt tuli esiin toinen, tulipunainen hevonen. Sille, joka istui hevosen selässä, annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Hänelle annettiin iso miekka.  

Tulipunainen hevonen kuvaa sotaa. Mistä sodat syntyvät? Tässä ajatuksena on se, että sotien takana on ahneus. Jotenkin me ihmiset olemme päätyneet ajatukseen, että me tarvitsemme jotakin niin paljon, että meillä on oikeus tappaa toiset ihmiset sen saadaksemme. Ensimmäinen hevonen oli valkoinen, joka on puhtauden väri. Tarkoittaakohan se sitä, että näennäisesti meillä on usein oikeita tai oikean kuuloisia motiiveja? Sodan tullen puhtaus kuitenkin katoaa ja valitettavasti siitä seuraa vielä pahempaakin:

Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka. Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: »Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa. Öljyyn ja viiniin älä koske.»

Nälänhätä on nykypäivänäkin usein sodan seurausta ja epäsuorasti ahneuden seurausta. Tästähän ei voi olla kuin yksi lopputulos:

Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.

Jos ahneus, vallanhimo ja sodat johtavat väistämättä nälänhätään ja kuolemaan, niin onko meillä toivoa? Kyllä on ja paljonkin. Tässä luvussa nimittäin sanotaan, että Jeesus kontrolloi tätä kaikkea. Ja kun aika täyttynyt, oikeudenmukaisuus lopulta palautetaan valtaan. 

Itselleni tämä luvun sanoma on siis vakava varoitus. Jos haluamme elää valtaa ja rikkauksia tavoitellen, se johtaa lopulta tuhoon. Me tarvitsemme aarteita Jumalan luona. 

Tämän päivän tekstien äärellä rukoilen Jumalan ohjausta ja huolenpitoa.

Marko