Tällä viikolla luetaan viidennen eli viimeisen Mooseksen kirjan viimeiset luvut. Tässä luvussa Jumala kertaa pitkällisesti millaiset siunaukset tai kiroukset israelilaisia kohtaavat. Näitä lukuja lukiessa on hyvä muistaa, että tässä oli nimenomaisesti kyseessä se liitto, jonka Jumala solmi Israelin kansan kanssa (jae 69). Emme siis mielestäni voi lukea näitä jakeita suoraan itseemme soveltaen niin, että kohtaamme automaattisesti suuria siunauksia tai vitsauksia sen mukaan miten onnistumme noudattamaan jotain pykälälistaa. Tätä lukua voi kuitenkin lukea sillä ajatuksella, että sellaiset asiat kuten perhe, omaisuus, koti, toimeentulo ja turvallisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan ne ovat Jumalan meille antamia lahjoja, joista meidän on syytä olla kiitollisia.
Markuksen evankeliumin luvussa Jeesus tekee kolme ihmettä, jotka ovat kaikki erityyppisiä (vapauttaminen, parantaminen, kuolleista herättäminen). Avun saaneet ihmisetkin ovat erilaisia (yhteiskunnan hylkäämä hullu, köyhä pitkäaikaissairas nainen, paikallinen ”kirkkoherra”). Ja erityisesti, nämä ihmiset käyttäytyivät eri tavoin. Riivattu mies ei edes pystynyt pyytämään apua, mutta Jeesus auttoi häntä silti. Nainen ei uskaltanut tai kehdannut pyytää apua, mutta sai sitä kuitenkin. Kirkkoherra taas mateli maassa pyytäessään Jeesusta apuun. Voi varmaan sanoa, että kaikki myös saivat enemmän kuin osasivat pyytää: riivattu ei pyytänyt mitään, nainen tuli lisäksi Jeesuksen kohtaamaksi ja hyväksymäksi ja Jairoksen tytär paitsi parantui, myös heräsi kuolleista.
Jeesus siis tahtoo kohdata meidät meidän ongelmissamme mitä ikinä ne ovatkaan riippumatta siitä kuinka aktiivisesti osaamme ja pystymme rukoilemaan. Ja vastauskin voi olla paljon enemmän kuin osaamme itse pyytää. Jeesus sanoi: ”Älä luovu toivosta. Luota minuun.” (jae 36, UT2020-käännös)
Heikki