Ps. 68, Luuk. 5

Ps. 68 Luuk. 5

Tämän päivän luvusta tulee taas mieleen asia, johon olen törmännyt useasti viime kuukausina: Jeesus on antelias, hän antaa enemmän kuin pyydetään tai enemmän kuin ehkä tarvitaankaan. Jumalan on kaikki, ei hänen tarvitse kitsastella. Jeesus tiesi, mitä Pietari ja kumppanit tarvitsivat: kalaa. Vaikka he eivät pyytäneetkään, Jeesus järjesti heille kalaa veneet täyteen. Tai kun Jeesus antoi halvaantuneelle synnit anteeksi, hän antoi enemmän kuin sen terveyden, jota oli lähdetty Jeesukselta pyytämään – ja sitten kaupan päälle vielä sen terveydenkin. Itseäni tämä ainakin rohkaisee, ei ole lopulta niin tarkkaa olenko osannut rukoilla juuri oikeaa asiaa tai käyttänyt oikeita ”taikasanoja”, jotta Jeesus auttaisi. ”Apua!” on ihan hyvä rukous…

Ihastelen myös yhä uudelleen Jeesuksen tapaa irrottautua sellaisista vanhoista vaatimuksista ja tavoista, jotka eivät sillä hetkellä palvelleet päämäärää. Jeesus ei ollut niin radikaali riidanhaastaja, että olisi suoraan ryhtynyt moittimaan fariseuksia tai lainopettajia, mutta ei hän heitä mielistellytkään. Jeesus toimi kuten hyväksi näki ja kukin sai sitten itse päättää, lähtikö hommaan mukaan vai ei. Tämä lienee hyvä toimintamalli niin meille yksilöinä kuin seurakuntanakin.

Heikki