Ps. 71, Luuk. 8

Ps. 71 Luuk. 8

Tässäkin luvussa on monta Jeesuksen tekemää ihmetekoa laidasta laitaan, mutta ehkei niistä enää sen enempää. Sen sijaan pohdin hiukan Jeesuksen suhdetta lähimpiin ihmisiin. Kuten hyvin tiedämmekin, Jeesuksen 12 opetuslasta kulkivat tiiviisti hänen kannoillaan (jae 1). Sen lisäksi Jeesuksen tukirenkaassa oli joukko naisia (jakeet 2-3). Kun Jeesus kierteli kylästä kylään, useimmat tapasivat hänet ehkä yhden tai muutaman kerran, mutta tämä joukko oppi tuntemaan Jeesuksen paremmin kuin kukaan muu. On hauska huomata, että opetuslastenkin piti kuitenkin kysellä Jeesukselta (jae 9), mitä tämä puheillaan tarkoitti.

Oma lukunsa olivat Jeesuksen omaiset (jakeet 19-21), jotka olivat tunteneet Jeesuksen jo kymmeniä vuosia. Ensilukemalta Jeesuksen reaktio sukulaisten saapumiseen vaikuttaa aika tylyltä. Toisaalta itse ajattelen tämän yhdistyvän maanantaina luettuun Jeesuksen nuoruusjuttuun, kun Jeesus 12-vuotiaana jätti vanhempansa ollakseen temppelissä. Jeesuksen perhe oli siis tavallaan vain hänen kasvattiperheensä ja Jeesuksen varttuessa hän palasi ”oikean” perheensä pariin, siihen joukkoon, johon kuuluivat mm. opetuslapset ja mainitut naiset. Me taas voimme lukea tämän omalle kohdallemme niin, että Jeesus nimenomaan pitää meitä omana perheenään, veljinä ja siskoina. Rukoillaan tänään, että voisimme tulla erityisen läheisiksi Jeesuksen kanssa!

Heikki