Ps. 72, Luuk. 9

Ps. 72

Tämä psalmi ei ole minulle ennestään kovin tuttu. On hieman vaikea samaistua rukoukseen kauan sitten kuolleen kuninkaan puolesta. Mutta tästä käy kyllä hyvin ilmi, minkälainen on hyvä hallitsija.

Ensinnäkin hyvä hallitsija on oikeudenmukainen ja pitää heikoimpien puolta. Tasa-arvo ei ole mikään uusi keksintö. Tässäkin psalmissa, joka saattaa siis olla melkein kolme tuhatta vuotta vanha, se on ensimmäinen asia, joka nostetaan esille. Mielenkiintoista on se, että tässä puhutaan epäsuorasti myös rakenteellisista epäkohdista. Tai niin ainakin ymmärrän puheen ”sortajien murskaamisesta”. Kuninkaan tehtävänä oli siis valvoa  yhteiskunnallisia uudistuksia. En kyllä muista Vanhan Testamentin puolelta esimerkkejä siitä, että näin olisi käytännössä tapahtunut. Uskonnollisia uudistuksia toki oli aika ajoin ja ne saattoivat välillisesti vaikuttaa myös vähäosaisten asemaan. Joka tapauksessa vasta Uuden Testamentin puolella kristillisen seurakunnan ilmestyminen näytti ensimmäisen kerran, mitä todellinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa.

Toinen hallitsijalta toivottu ominaisuus oli ulkopoliittinen menestyminen. Tässä psalmissa taidetaan tosin puhua lähinnä sotilaallisesta kyvykkyydestä, koska miten muutenkaan hän voisi  hallita ”merestä mereen” ja saada ”Saban ja Seban kuninkaiden verot”. Tosin ehkä olin tässä liian nopea tulkitsemaan. Kun ajattelee Salomoa, niin hän tosiaan elämänsä aikana sai rikkauksia Sabasta asti, vaikka hän ei käynyt sotia. Kaikki johtui hänen viisaudestaan ja toisaalta kaupankäynnistä. Vaikutusvaltaa on monenlaista.

Luuk. 9

Tämä on todella pitkä luku ja siinä tapahtuu paljon. Myös yleinen tunnelma vaihtuu iloisesta vakavaan. Luvussa esiintyy kuningas Herodes, joka esittää hyvin oleellisen kysymyksen: ”Kuka sitten on tämä mies, josta minulle kerrotaan tuollaista?”  Herodes taisi jäädä ilman vastausta, mutta meille totuus paljastuu heti seuraavassa kappaleessa, kun Jeesus ruokki viisituhatta miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Tämä kertomus on minusta hyvin puhutteleva. 

Jeesus ei tehnyt ruokaa tyhjästä, vaan siunasi olemassa olevat eväät niin, että niitä riitti kaikille. Meidän ei siis tarvitse olla rikkaita tai kyvykkäitä voidaksemme olla Jeesuksen seuraajia. Riittää kun annamme sen, mitä meillä on Hänen käyttöönsä. Moninkertaistuminen on yksi Jumalan valtakunnan periaate ja korostaa sitä, että Jumalalle on kaikki mahdollista.

Kappale on otsikoitu ”Jeesus ruokkii viisituhatta miestä”. Tämä on tietenkin oikein, mutta on hyvä huomata, että varsinaisen ruoan jakamisen suorittivat opetuslapset. Tämä on vähän arvailua, mutta uskoisin, että systeemi meni niin, että ruokaa vain riitti ja riitti. Toinen mahdollisuushan on se, että kun Jeesus siunasi eväät, niin ne olisivat moninkertaistuneet siinä samalla. En tiedä miten päin se meni, mutta minusta on hauska ajatella opetuslasten lähtevän liikkeelle murusten kanssa ja jakavan niitä kansalle. Ensin vähän varovasti, vähän kerrallaan, itsensä vähän tyhmiksi tuntien. Mutta sitten myöhemmin, kun he huomasivat ruuan riittävän, jakavan isompia ja isompia palasia. Uskoisin, että monella meillä on haasteena voittaa  sisäinen tunne siitä, että teen itseni naurunalaiseksi. Ja tämä koskee pienempiäkin asioita kuin yritystä jakaa muutama leipä usean tuhannen ihmisen kesken. Ei ole helppoa vaikkapa lähestyä ihmisiä rohkaisevan viestin kanssa, jos ei ole ihan varma siitä, että onko kuullut Jumalaa oikein. Ja vaikka tietääkin, että pahin asia mitä siitä voi seurata, on pieni kolaus omalle ylpeydelle. Parhaimmassa tapauksessa toinen saa elämäänsä aivan uuden näkökulman. Niinpä niin, eiväthän nämä asiat näin kirjoitettuna ole oikeasti ollenkaan samanarvoisia, mutta silti  mahdollinen nöyryytys voi etukäteen ajateltuna olla liian suuri uhka.

Uskoisin, että yksi asia, joka auttoi opetuslapsia tässä, oli se, että he eivät joutuneet tilanteeseen yksin. Meillekin seurakunta voi olla paikka, jossa saamme rohkaisua ja tukea, jotta voimme joskus olla vähän uhkarohkeitakin.

Näissä merkeissä, mukavaa ja siunattua alkavaa viikkoa!

Marko