Kun lukee Salomon rukouksen edellisestä luvusta ja Jumalan puheenvuoron tämän luvun alusta, ainakin minulle tulee sellainen kuva, että Salomo aivan aidosti ja täydestä sydämestään rakasti Jumalaa. Tässä vaiheessa ei varmaan tullut mieleenkään, että rakkauteen voisi tulla ryppyjä. Tämä on hyvä pitää mielessä, koska on kovin helppo ajatella, että tunnenhan minä Jeesuksen – ja sitten unohtaa hänet. Ei avioliittokaan pysy koossa, ellei siitä pidä huolta. Samoin ei jumalasuhdekaan itsestään pysy elävänä, vaan sen eteen on nähtävä vaivaa.
Pietarin kirjettä lukiessa voimme näemmä vielä jatkaa äskeistä ajatuskulkua. Viitosjakeessa Pietari kirjoittaa ”voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen”. Tämä on hyvä huomio, jos oma uskossa pysyminen alkaa huolestuttaa: ei ole tarkoitus suorittaa jotain hampaat irvessä vaan luottaa Jumalaan.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämää pitäisi elää kuin pellossa. Luvun loppuosan Pietari kutsuukin pyhään elämään: ”Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette.” (jakeet 14-15) Nämä näkökulmat eivät siis ole keskenään ristiriidassa, vaan tarkoitus on elää levollisesti yhteydessä Jumalaan ja häntä seuratessa elää todeksi pyhää elämää.
Heikki