Finanssikriisissä 2008 ja koronakriisissä 2020 olemme saaneet jonkinlaista esimakua siitä, minkälainen maailma voi olla, kun talousjärjestelmä on romahtamaisillaan. Finanssikriisissä kävimme hyvin lähellä kuilun reunaa. Tällöin maailman keskuspankit pelastivat tilanteen. Koronakriisin alussa on sama tilanne. Jälleen keskuspankit tulivat apuun, minkä lisäksi valtiot ottivat elvytysvelkaa kiivaaseen tahtiin, joka edelleen jatkuu.
Ilmestyskirjan tämän päivän luku kuvaa ymmärtääkseni tilannetta, jossa talousjärjestelmä on romahtanut (jakeet 11-19). Kauppamiesten tuoteluettelon loppu jakeissa 12-13 on hyvin hätkähdyttävä, kun luetellaan tavaroita, jotka eivät käy kaupaksi: ”… ei orjia, ihmisiä ruumiineen ja sieluineen.”
Olen kuullut sanottavan, että ihmiskauppa on nykyisin kaikkein tuottoisinta liiketoimintaa. Se on jopa tuottoisampaa kuin huumekauppa. Sitä on hyvin vaikea uskoa, mutta miljoonat ihmiset ovat eri puolilla maailmaa orjina. Ilmiö ei ole tuntematon Suomessakaan. Ilmeisesti ei ole olemassa mitään rajaa, mitä ei oltaisi valmiita ylittämään, jos rikollinen mieli näkee mahdollisuuden hyötyä toisesta ihmisestä taloudellisesti.
Jonakin päivänä tämä onneksi loppuu. Sitä ennen meidän on jotenkin kohdattava tämä todellisuus. Evankeliumille ja rukoukselle on paljon tarvetta. Mikä on meidän paikkamme siinä, että Jumalan valtakunnan todellisuus saa levitä niin, että köyhät kuulevat hyvän sanoman, vangitut vapautuvat, sokeat saavat näkönsä ja sorretut pääsevät vapauteen (vrt. Luuk. 4:18)?
Pekka