”Silloin, kun emme vielä tunteneet Jumalaa, me palvelimme jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole.” (Gal. 4:8). On helppo joutua asioiden ja ihmisten valtaan, jotka ovat valovoimaisia tai vahvoja ja määrätietoisia. Asioista, jotka alkavat hallita mieltämme ja ajankäyttöämme, tulee jumalia, vaikka ne ovat vain ihmisten keksintöä.
Muistan vieläkin, kun ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin kertoa ääneen elämäntarinani kipeimpine tapahtumineen toisille ihmisille. Se tapahtui ihmisen elämänkaarta käsittelevässä ryhmässä. Ryhmän muut jäsenet kuuntelivat mutta eivät tuominneet. He hyväksyivät minut sellaisena kuin olin.
Tapaamisen jälkeen lähes leijuin kotiin. Ihmisiltä saamani hyväksyntä auttoi minua luottamaan, että Jumalakin hyväksyy minut. Elämääni hallinneet pelot ja epäjumalat alkoivat kutistua. Ne eivät evää määrittäneet minua samalla tavoin kuin ennen. Pelko oli aiemmin saanut minut ponnistelemaan ja etsimään hyväksyntää viimeiseen asti.
Me opimme tuntemaan Jumalaa vähän kerrassaan, kuin sokko, hitaasti tunnustellen. Tärkeintä on kuitenkin se, että Jumala tuntee meidät (Gal. 4:9).
Heli