Jesajan kirjassa ollaan menossa jaksossa, jossa puhutaan eri kansoista ja niiden kohtaloista. Eilen ja tänään puhutaan Moabista, joka oli Juudan/Israelin lähinaapureita siinä Kuolleen meren toisella puolella nykyisen Jordanian alueella. Moabilaiset olivat tarkkaan ottaen jopa sukua israelilaisille ja asiasta paremmin tietävät ovat arvioineet, että kieletkin olivat niin lähellä toisiaan, että kansat todennäköisesti ymmärsivät toisiaan.
Kuitenkin kansojen välillä oli satoja vuosia eripuraa ja yhteenottoja. Moabilaiset pitivät israelilaisia pilkkanaan, olivat ylpeitä ja palvelivat epäjumalia, joten heitäkin odotti kova kohtalo aivan lähivuosina (jae 14). Jos moabilaisten tilanne kiinnostaa, kannattaa lukea tässä rinnalla Jeremian 48. luku, joka puhuu myös Moabin tuomiosta.
Pietari paketoi kivasti heti kirjeensä alkuun Jumalan lahjan ja sen, mitä sen pitäisi meidän osaltamme merkitä. Ensimmäinen neljä jaetta puhuu nimittäin pelkästään siitä, mitä Jumala meille antaa: ”Jeesus on suonut uskon”, ”jonka Jumalan tunteminen antaa”, ”lahjaksi kaiken”, ”joka on kutsunut meidät”, ”hän on meille lahjoittanut”. Ei puhettakaan, että me tässä jotenkin pyrkisimme tikapuita pitkin Jumalan luo, päinvastoin hän vaan antaa meille hienoja asioita.
Ja sitten viides jae alkaa upeasti: ”Pyrkikää sen vuoksi…” ja sitten alkaa tulla monenmoista ohjeistusta ja odotettavissa olevaa hedelmää. Tarkoitus kyllä on, että teemme kaikkea hyvää, mutta siksi, että Jumala ehti ensin tekemään meille hyvää. Erityisesti haluan nostaa esiin jakeen 10: ”Pyrkikää siis yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne”. Mikä sinun kutsumuksesi on? Mihin Jumala sinua kutsuu? Onko sinua kutsuttu joskus, mutta se on jo unohtunut vuosia sitten? Koskaan ei ole liian myöhäistä ruokkia omaa kutsumusta ja ottaa askelia Jumalan osoittamaan suuntaan.
Heikki