Jesaja viittaa tilanteeseen, jossa Jerusalem on hyökkäyksen kohteena. Tämä toteutui useampaankin kertaan, mutta Jesaja tarkoittanee Nebukadnesarin hyökäystä Jerusalemiin ja kaupungin tuhoa 586 eKr. Olennaista koko luvussa on, että Jumala odotti ja toivoi, että kansa olisi kääntynyt hänen puoleensa. Sitä se ei vaan tehnyt vaan varustautui ja taisteli inhimillisin asein ja osa ihmisistä päinvastoin lähti juhlimaan: ”Syödään ja juodaan, huomenna kuollaan!” (jae 13)
Nuo reaktiot ovat kovin ymmärrettäviä, mutta samaan aikaan kovin surullisia. Entä kun itse joudumme vaikeuksiin pahenevan koronatilanteen tai vaikka vakavan sairauden takia? Pyydämmekö oikeasti apua Jumalalta vai keskitymmekö vain selviämään itse? Vai emmekö jaksa enää edes yrittää selvitä? Kuitenkin Jumala toivoo koko ajan läheisempää suhdetta kanssamme ja siksi jokaisen vaikeuden pitäisi viedä meitä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi häntä.
Vuorossa on tuttu tapaaminen Sykarin kaivolla. Tällä kertaa satuin itse kiinnittämään huomion siihen, että Jeesus ei mennyt Samariaan pitämään evankeliointitilaisuutta tai rukouskokousta. Hän oli yksinkertaisesti menossa Galileaan ja pysähtyi Samarian ABC-asemalle tauolle. Oli päivän kuumin aika, Jeesusta väsytti ja hänellä oli jano. Toki koko tapaaminen oli epäilemättä Pyhän Hengen junailema, mutta minusta ainakin näyttää, ettei Jeesus ollut minkään jumalallisen ilmestyksen vallassa vaan päätyi tuohon tilanteeseen ihan vaan olosuhteiden pakosta. Jeesus ei myöskään yrittänyt koota kansanjoukkoja, vaan hän kohtasi vain tuon yhden naisen ja tuo nainen haki paikalle naapurinsa ja lopulta Jeesus jäikin kaupunkiin pariksi päiväksi.
Olisihan se tietysti hienoa, jos meillä olisi joku yliluonnollinen visio siitä, mihin meidän tulee mennä ja mitä puhua kenellekin ja sitten näkisimme valtavan herätyksen. Yleensä niin ei kuitenkaan ole, vaan Pyhä Henki kulkee siellä missä mekin arjessa kuljemme ja sitten kun tilanne tarjoutuu, Jumalan valtakunta voi pilkahdella esiin. Ei meidän tarvitse yrittää hampaat irvessä evankelioida vastaantulijoita, mutta meidän täytyy olla käytettävissä siellä, missä kuljemmekin.
—
Tämä oli toistaiseksi viimeinen raamattukommenttini. On ollut ilo lukea Raamattua kanssanne yli 10 vuoden ajan! Otin kuitenkin hoitaakseni lisää vastuutehtäviä New Winen puolella ja jostakin on pakko vastaavasti vähentää. Niinpä sovimme, että jään ainakin toistaiseksi sivuun tämän raamatunlukuohjelman ylläpidosta. Lukuohjelma itsessään jatkuu entiseen malliin mainion kommentaattorikaartin voimin, joten pysykäähän linjoilla!
Siunattua vuotta 2022 teille kaikille,
Heikki