Sekä Jeremia että Johannes Kastaja saivat kohdata paljon vastustusta julistustyössään. Ehdin jo hetken miettiä mielessäni sitä, mistä se oikein johtui, kun pääsin päivän evankeliumitekstin jakeisiin 25-26: ”Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.'”
Muistelen joskus vuosia sitten lukeneeni sanomalehtiartikkelin, jossa käytiin läpi kuudesluokkalaisten uskoa Jumalaan. Jos nyt muistan oikein, niin lähes kaikki tuon ikäiset lapset uskoivat Jumalaan. Yritin tätä tietoa löytää nettihauillakin, mutta en sitä löytänyt. Olisi ollut hyvä voida tarkistaa, miten ja milloin tuo tutkimus oli tehty, ettei tämä asia jäisi hataran muistikuvan varaan.
Joka tapauksessa lapset ja lapsenmieliset ovat uskon esikuvia ja esimerkkejä (vrt. esim. Matt. 18:3). Miksi näin sitten on? Ensimmäisenä tulee ainakin mieleen, että lapset ovat täysin riippuvaisia vanhemmistaan ja muista läheisistä ihmisistä. Toiseksi lapset tuntuvat luovan syvän luottamussuhteen läheisiinsä. Olemmeko me täysin riippuvaisia taivaan Isästä ja luommeko me häneen syvän luottamussuhteen?
Pekka