Paavali sekä aloittaa että lopettaa tämänkin kirjeensä armon ja rauhan toivotuksiin. Helposti ohitan nämä tutut ja kuluneen oloiset aloitukset ja lopetukset sen kummemmin pysähtymättä. Armoa ja rauhaa. Rauhaa ja armoa. Mutta onko nämä toivotukset kuitenkaan pelkkää smalltalkia?
Ovatkin tärkeitä asioita, koska Paavali niin usein näitä toivottaa. ”Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa. Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. Näin minä kirjoitan, ja tämä on tuntomerkkinä jokaisessa kirjeessäni. Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa.” (2 Tess 3:16-18)
Jeesus on rauhan ja armon Jumala. Hän haluaa tuoda elämäni rauhattomuuksiin oman rauhansa. Pelkoni, epävarmuuteni, turvattomuuteni tilalle Hän haluaa antaa oman rauhansa. Missä asiassa tarvitsen tänään rauhaa? ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh 14:27)
Missä asioissa tai tilanteissa tarvitsen armoa tänään? Olenko itse itselleni armottomampi kuin mitä Jeesus on minulle? Armon varassa voin nähdä itseni oikean kokoisena. Keskeneräisenä, monin tavoin vajaana, ja samalla rakkaana ja hyväksyttynä. Anteeksi saaneena. Ja samaa armoa on myös Pyhän Hengen tarjoama apu, Hän antaa voimansa tähänkin päivään ja muuttaa meitä Jeesuksen kaltaisuuteen.
Tiina