Tässä luvussa on kertomus vanhan Iisakin huijaamisesta. Rebekka, Iisakin vaimo, neuvoo, miten Iisakia voi pettää ja Jaakob sai esikoissiunauksen. Olen joskus miettinyt, oliko tämä petos tarpeen? Miten vanhempi olisi palvellut nuorempaa (1 Ms 25:23) ilman petosta. Vuosisatojen veljesviha jäi seuraukseksi Jaakobin heimon ja Esaun (Edomin) välille. Jaakob suostui äitinsä juoneen, vaikka epäröikin sen onnistumista. Kyselen mielessäni myös, kuuluiko Rebekan puuttua isän ja pojan väliseen suhteeseen.
Äitinä pohdin, mihin asioihin minun kuuluu puuttua ja missä asioissa vetäytyä sivummalle, vaikka suu ja pää olisi täynnä niin hyviä ja tarkoituksenmukaisia neuvoja seuraavalle sukupolvelle. Jotkut neuvot otetaan vastaan ja jotkut neuvot saavat heidät mitätöimään neuvot sekä neuvojan. Oman vastuun ja toisten rajojen tunnistamisessa on viisauden anomisen paikka.
Tämän luvun otsikoita ovat Tuhatvuotinen valtakunta, Saatanan lopullinen tappio ja Viimeinen tuomio. Vahvoja asioita kommentoitavaksi. Näistä teemoista taitaa olla maailman kuulua taidettakin tehtynä. Kun luen tätä lukua ja etsin, millainen vastuu näistä asioista on yksittäisellä uskovalla tai seurakunnalla, en löydä roolitusta. Toimijat ja vastuulliset ovat taivaallisia, valtaistuimella istuvia ja heillä on tuomiovalta.
Sijoitan itseni niihin, jotka ovat mukana ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja joihin toisella kuolemalla ei ole valtaa (jae 6). Lohduttavaa ja pelottomuutta tuottavaa on, että saamme uskoa jo nyt ja antaa kunnian Vapahtajallemme, hänen verelleen ja luottaa, että olemme Hänessä turvassa näissä ihmistä suuremmissa tapahtumissa.
Pirkko