1. Moos. 30 Matt. 1

1. Moos. 30

Luku kuvaa lisää perheen sisäisiä jännitteitä. Sisarukset kun olivat vaimona samalle miehelle, on siinä asetelmaa. Sisaruskateus ehkä ja lisäksi kilpa miehen huomiosta ja kun toinen on rakkaampi miehelle kuin toinen, siihen vielä toisen lapsettomuuden häpeä.

Raakelin lapsettomuuden häpeä päättyi, kun hän sai pojan, Joosefin. Jaakob halusi nyt itsenäistyä enonsa taloudesta ja oveluudella hän hankki itselleen kunnon karjan. Suurperheen isän piti keksiä keinot, jolla perhe selviytyisi. Jaakob vaikuttaa kaiken keskellä kantaneen vastuuta perheestään ja oli viimein kyvykäs ja halukas olemaan perheen pää. Viisautta niille, joilla on tai joille on tulossa vastuu perheestä.

Matt. 1

Nyt hypätään Uuden testamentin alkuun. Jeesuksen, Voidellun sukuluettelo on mielenkiintoista luettavaa. Jos inhimillisesti ajatellen rakentaisin Jumalan Pojan sukupuun, se olisi sukupolvesta toiseen erityisen hengellisiä ja lähes synnittömiä esi-isiä tai -äitejä, hurskautta hyriseviä henkilöitä. Tässä Jeesuksen sukupuussa on mukana melkoisia sotkuja ja mutkia, vieraan kansan edustajia, syyllisyyden kantajia, langenneita. Jumalan suuruus ja armollisuus suunnitelmansa läpiviemisessä näkyy selvästi tässä listassa. Hän näkee enemmän kuin inhimillinen silmä.

Joosef, Jeesuksen isä oli tehdä oharin. Hänen tilanteestaan luemme, että Jumala puuttui inhimilliseen ja kulttuurisesti perusteltuun suunnitelmaan ilmestymällä näyssä. Minusta tämä ilmiö on varsin lohduttava, kun elämässä on niin usein valintoja, joskus suuriakin siirtoja, joiden hyötyjä ja haittoja mittailemme inhimillisesti ja sokeutuneena omaan kulttuuriimme.

Omaa sukupuutani tunnen varsin vähän. Kuulumme kaikki nälkävuosista ja monista sodista selviytyneisiin sukuhaaroihin. Jumalan suurta armoa. Juuri sinut ja minut on valittu ja kutsuttu tätä tällaista aikaa varten.

Pirkko