Ihmiset etsivät onnellisuutta eri tavoin, eri asioista, ihmissuhteista, monesta asiasta. Raamattu sanoo onnelliseksi sitä, jonka pahat teot on annettu anteeksi. “Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois.” Psalmit 32:1 Omaan kristityksi tulemisen hetkeen liittyy voimakkaasti kokemus ahdistus siitä, että olen syntinen ihminen. Elin kristityssä perheessä, jossa kuunneltiin joko radiosta jumalanpalvelus sunnuntaisin tai mentiin kuuntelemaan sitä paikan päälle. Olin kyllä kuullut anteeksiannosta ja uskoin Jumalaan, mutta vielä en ollut tunnustanut syntisyyttäni. Muistan hetken, jolloin olin tuskissani, elämässäni tuntui olevan raskas taakka. En oikein tiennyt mitä syntiä olin tehnyt, tunsin vain painon elämässäni, niin kuin psalmin kirjoittaja kuvailee painoa raskaana kätenä. “Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä.” Psalmit 32:3-4 Muistan hetken, kun tunnustin syntini, niin taakka lähti. “Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: »Tunnustan syntini Herralle.» Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. ” Psalmit 32:5 Itkin ilosta. Löysin silloin onnellisuuden elämääni. Tämän jälkeen olen joutunut tunnustamaan syntini moneen kertaan. Olen saanut kokea kuinka taakka on lähtenyt minulta. Vaikka armo ja sovitustyö pysyy aina tarvitsen kuitenkin muistutuksen, että olen edelleen syntinen ja tunnustan sen Jumalalle. Aina saan kuitenkin armon, kun uskolla otan sen vastaan.
Jumala on puhutellut minua viime aikoina auton kautta. Olin juuri korjauttanut autoa moneen kertaan, jonka jälkeen meni muutama viikkoa ja auto hajosi korjauskelvottomaksi. Sain myytyä sen pois pienellä summalla. Harmittelin, etten myynyt autoa kesällä. Mielestäni tämän jälkeen olisin ansainnut, että voin myydä hyvään hintaan siitä jääneet renkaat. Rukoilinkin, että näin tapahtuisi. Laitoin renkaat myyntiin, mutta jokin vaivasi minua koko ajan renkaiden kanssa. Tuntui, että niistä alkoi tulemaan minulle hirveän iso taakka. Mieleeni alkoi muodostua ajatus, että minun pitääkin lahjoittaa renkaat niitä tarvitsevalle. Tällainen henkilö tulikin eteeni. Painin asian kanssa, mutta lopulta pystyin luopumaan niistä ilmaiseksi. Tuntui, että kaikkien taloudellisesti ikävien menetyksien keskellä Jumala puhutteli minua eri tavoin siitä, miten suhtaudun rahaan, lähimmäisiini.
Olisiko ollut oikein, jos olisin myynyt auton jollekin toiselle ja toinen olisi joutunut kohtaamaan saman ongelman ja joutunut mahdollisesti isoon taloudelliseen pulaan? Pitääkö minun aina rukoilla itselleni voittoa toisen kustannuksella? Voinko iloita, jos toinen saakin vaikkapa taloudellisen hyödyn minun kustannuksella? Paavali kirjoittaa “Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne.” 1. kor. 6:8 En saa käyttää lähimmäistäni omaksi hyödykseni enkä riistää häneltä. “»Kaikki on minulle luvallista» – mutta kaikki ei ole hyödyksi.»Kaikki on minulle luvallista» – mutta en saa antaa minkään hallita itseäni.”1 kor. 6:12. En saa minkään talouden tai vääristyneen ihmissuhteen hallita elämääni. Raamattu puhuu rahan ahneudesta epäjumalan palvelemisena. Kol 3:5. Kaikenlainen itselle tavaran, elämysten, nautinnon hankkimista itselle pitää punnita Jumalan edessä. Erityisesti tätä haluan pohtia omalla kohdalla. Mikä hallitsee elämääni, jos se on muu kuin Jumala niin haluan luovuttaa sen Jumalalle ja tunnustaa hänen hallintansa elämässäni. “Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!” 1 kor. 6:19-20. Tämä koskee myös talouttani.
Mika M