Tuntuu, että yksinäisyys on yksi suurimpia kirouksia Suomessa. On yksinäisiä nuoria, keski-ikäisiä vanhoja. Tilastojen mukaan Suomessa asuu 46 % yksin. Mitä kaikkea yksinäisyys tuokaan ihmiselle, sitä kaikkea ei voi tässä yksiselitteisesti luetella. Psalmin sanat “Minut on unohdettu kuin olisin kuollut, minut on hylätty kuin särkynyt ruukku” Psalmit 31:13 tuovat mieleen yksinäisen ihmisen kokemuksen. Hän voi ihminen, joka uskoo Jumalaan. Miten Jumalan lapsi voi kokea itsensä yksinäiseksi? Psalmin kirjoittaja kuitenkin kuvaa sellaista olotilaa. Se on kokemus, jota ei voi selittää pois jollakin valmiilla vastauksella. Psalmin kirjoittaja kertoo uskostaan ja rukoilee ettei Jumala hylkäisi häntä. Hän julistaa Jumalalle rukouksessa uskoaan: “Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.” Psalmit 31:4 Hän kertoo luottamuksestaan monin eri tavoin, kertoo hurskaasta elämästään, iloitsee ja riemuitsee.
Kuitenkin hän on hädässä, loppuun uupunut. Hän murehtii syntisyytensä tähden, synnin taakka on uuvuttanut hänet. Kuinka moni meistä uupuu vaativan työn takia, olen itsekin uupunut, mutta en onneksi loppuun asti. Olen nähnyt loppuun asti uupuneen ihmisen, joka ei jaksanut edes nousta ylös sängystä, vaikka oli muutamaa viikkoa aikaisemmin juossut päivittäin kymmeniä kilometrejä. Hänen rikkomuksensa oli ettei ollut huolehtinut itsestään, hän oli uhrannut kaiken elämänsä työlle. Jumala on pitänyt hänestä kuitenkin huolta, hän on päässyt läheisten tuen, lääkkeiden ja terapian voimalla liikkeelle. Hän on saanut olla monien uupuneiden tukena niillä voimilla, mitä hänellä on jäljellä. Tämä on ollut itselle muistutus, että teen väärin, jos en huolehdi itsestäni. Pitää rakastaa myös itseään. Psalmin kirjoittaja selvisi uupumuksesta, joka johtui rikkomuksesta. Hän sai sulkeutua Jumalan armon syliin. Hän sai todeta, sinä kuulit rukoukseni, kun huusin sinua avuksi Ps. 31:23. Hän voi toivottaa sinulle, joka olet yksinäinen uupunut: “Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!” Psalmi 31:25
Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille antaneet anteeksi. Jumala haluaa meidän tunnustavan syntisyytemme, eikä elää ylpeästi. “Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan?” 1. kor. 5:6 Jumalan rakkaus kohdistuu niihin, jotka tunnustavat hänelle. Joka tunnustaa synnin ja hylkää se, saa armon. “Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu. Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.” 1. korinttilaisille 5:7-8 Voimme juhlia anteeksisaamista, voimme iloita siitä, että syntimme on kannettu ristille. Vilpittömyys on elämää, jossa emme peittele syntisyyttämme Jumalan edessä, vaan tunnustamme sen. Totuudessa eläminen on vapauttavaa, koska tiedämme saaneeni kaiken anteeksi. Ansiomme ei ole elämässämme, vaan Kristuksen elämässä meissä.
Mika M