Sekä Daavidin että Paavalin sanat tuntuvat omalla tavallaan kertovan kutsumuksesta sekä siihen liittyvistä haasteista ja vaikeuksista. Ei ole ollut kummallakaan helppoa!
Mikä on oma kutsumukseni? Mitä se vaatii? Mikä pitää sen elävänä? Auttaisiko omiin pohdintoihin muutama sana Daavidilta ja Paavalilta?
”Mutta minä saan riemuita Herrasta, iloita hänen avustaan. Minä tunnen sydänjuuriani myöten: ei ole ketään sinun kaltaistasi, Herra! Köyhän ja avuttoman sinä vapautat sortajan vallasta, heikon sinä pelastat väkevän kädestä. [–] Minun suuni julistaa sinun uskollisuuttasi, ylistää sinua päivästä päivään. (Ps. 35:9-10, 28)
”Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.” (1. Kor. 9:19)
Pekka